James Hansen on ehdottanut veromallia, joka muista poikkeavana ansaitsee tulla esitellyksi.
Verotus on perinteinen talouden ohjauskeino, jolla voidaan vaikuttaa tuotteiden hintoihin ja sitä kautta ohjata markkinoiden käyttäytymistä. Päästökaupan (Cap-and-Trade) sijaan markkinoita voitaisiin ohjata vähähiiliseen suuntaan erityisellä hiilidioksidiverolla. Esimerkiksi kivihiilen ja maakaasun valmistevero toimiikin tämän periaatteen mukaisesti.
Vaihtoehtoisessa Fee-and-Dividend -mallissa fossiilisilta polttoaineilta kerätään vero heti kun ne ensimmäisen kerran vaihtavat omistajaa, tai kun ne ylittävät markkina-alueen rajan. Hiilivuodot tukittaisiin asettamalla hiilitulli niille tuotteille, joiden tuotannon pakeneminen markkina-alueen ulkopuolelle olisi muuten todennäköistä. Hiilivuotoa pidetään yhtenä päästökaupan suurimpana riskinä. Tullia ei perittäisi niistä maista tulevilta tuotteilta, jotka myös noudattavat Fee-and-Dividend -mallia.
Vero vaikuttaisi suoraan polttoaineiden hintoihin, ja niillä tuotetun energian ja tuotteiden hintaan. Toisin kuin verovarat yleensä, maksetut hiiliverot eivät menisi valtion pohjattomaan kassaan, vaan kaikki rahat palautettaisiin täysimääräisinä ja tasapuolisesti kansalaisille, jokaiselle yhtä paljon. Rahana suoraan tilille kerran kuukaudessa, ei veronkevennyksinä, jotta jokainen oikeasti tuntee saavansa rahallista hyötyä.
Järjestelmällä on etuja perinteiseen verotukseen verrattuna.
- Keskimääräisen summan hiiliveroa maksava kansalainen saa palautuksena yhtä paljon takaisin kuin on maksanutkin, eli vero ei muodosta taloudellista rasitetta.
- Keskimääräistä vähemmän veroa maksava saa palautuksena enemmän kuin on maksanut.
- Keskimääräistä enemmän maksava häviää, koska maksaa enemmän kuin saa.
Koska verotus nostaa tuotteiden hintoja suorassa suhteessa tuotannossa syntyviin päästöihin nähden, kallistuvat paljon päästöjä aiheuttavat tuotteet enemmän kuin vähän, tai ei ollenkaan päästöjä aiheuttavat tuotteet. Markkinoille näin muodostuvat hintaerot ohjaavat kulutusta vähäpäästöisempään suuntaan. Yksinkertaisesti valitsemalla halvempia tuotteita kuluttaja voi vähentää maksamansa veron määrää saada rahallista hyötyä takaisin maksettavan veron muodossa.
Mitään ei kielletä, kuluttajia ei pakoteta mihinkään, vaan jokainen voi edelleen itse päättää mitä ostaa ja kuinka paljon. Veroa korottamalla hintaeroja saadaan suuremmiksi. Markkinoille muodostuvat hintaerot runsas- ja vähähiilisten tuotteiden välille eivät voi olla vaikuttamatta sekä kulutuskäyttäytymiseen että tuotantoon, koska tuottajien kannattaa tuottaa vähähiilisiä, eli halvempia tuotteita. Markkinat vastaisivat lisäämällä vähähiilistä tuotantoa.
Veroa korotettaisiin säännöllisesti, jotta päästöjä aiheuttavat tuotteiden hinta nousee niin korkeaksi, että ne poistuvat markkinoilta. Periaatteessa vero voisi olla kuinka suuri tahansa, koska keskimääräinen kuluttaja saa kaiken takaisin.
Järjestelmä voisi onnistua saamaan kansalaisten tuen taakseen, jolloin tulevien hallitusten olisi vaikea poistaa sitä käytöstä. Näin voitaisiin onnistua saamaan järjestelmä, jolla on edellytyksiä toimia riittävän pitkän ajan, vuosikymmeniä, joka muutokseen tarvitaan.
En tiedä, onko vastaavaa verotusmenettelyä ikinä käytetty. Perinteisesti verotuksen kiristäminen aikaansaa ihmisissä ymmärrettävän vastareaktion. Miten vastaanotettaisiin vero, jonka kertymä luvataan palauttaa täysimääräisenä ja josta saatuun hyötyyn voisi itse vaikuttaa vähentämällä omaa kulutustaan ja muuttamalla sitä vähähiiliseen suuntaan?
Järjestelmä voisi aluksi kattaa kaikki fossiiliset polttoaineet. Siihen olisi myöhemmin helppo lisätä muita merkittäviä kasvihuonekaasuja aiheuttavia tuotteita sitä mukaa kun katsotaan tarpeelliseksi. Järjestelmä voisi ratkaisevasti vähentää pelätyn ydinvoiman, ja kalliin uusiutuvan energian vastustusta.
Järjestelmä muistuttaisi henkilökohtaista päästökauppaa, mutta päästöjen todentamiseen, päästökiintiöiden laskentaan ja niillä kaupankäyntiin tarvittavia hyvin monimutkaisia ja raskaita järjestelmä ei tarvittaisi lainkaan. Valtio ei nettoa mitään, joten kukaan ei pääse katkeroitumaan valtion loputtomasta ahneudesta. Suuryitykset eivät pääse keinottelemaan ja rikastumaan päästöoikeuksilla. Köyhät vähän kuluttavat saisivat suoraa rahallista hyötyä.
Kaikista kuulemistani vaihtoehdoista päästöjen hinnoittelemiseksi markkinoille tämä kuullostaa parhaalta. Se voitaisiin ottaa käyttöön nopeasti, ilman raskaita neuvotteluja päästökiintiöiden alkujaosta yms. yritysten päästökauppaa vaivaavia ongelmia. Koska tavallinen kansalainen pääsisi itse vaikuttamaan maksamansa veron määrään ja sitä kautta saavuttamaansa rahalliseen hyötyyn, tälle järjestelmälle luulisi olevan helppoa saada kansalaisten hyväksyntä. Se myös, henkilökohtaisen päästökaupan tapaan, sitouttaisi jokaisen henkilökohtaisesti ”ilmastotalkoisiin”, koska pohjimmiltaan päästövähennyksissä on kysymys jokaisen ihmisen asenteista ja henkilökohtaisista valinnoista. Ne eivät riittävässä määrin muutu ilman sopimuksia ja lupauksia siitä, että kaikki muuttavat tapojaan.
Hansenin omien tekstien ja muutamien aihetta käsittelevän uutisen lisäksi en ole kuullut puhuttavat tästä veromallista. Tästä pitäisi nyt keskustella ja saada ihmiset ajattelemaan, mitä vero heidän kohdallaan voisi tarkoittaa.
- Hansenin kirje Obamalle
- Carbon tax only way to keep planet cool: Hansen, Mar 11, 2009
- Hansen Calls for Carbon Tax to Drop CO2 Below Today’s Levels
- Steve Kirsch: Fee-and-dividend is superior to cap-and-trade for effective carbon emissions reductions
Katso myös:
Gaia 
Ongelmaksi muodostuu tässä hiiliveromallissa se, että hiilidioksidia tuottaville mukavuuksille ei aina ole hiiletöntä vaihtoehtoa. Joissakin tapauksissa ihmiset joutuisivat yksinkertaisesti tinkimään mukavuuksista. Tähän vain harvat ovat valmiita. Esim. täällä Chilessä ainoa edullinen ja tehokas tapa lämmittää asunto on käyttää kaasulämmitintä. Jos kaasun hintaa nostettaisiin verotuksella, siihen ei enää olisikaan varaa muilla kuin rikkailla. Köyhät siis vain jäisivät vaille lämpöä, sillä kaikki kaasulämmitinten vaihtoehdot ovat täällä Chilessä tehottomia sähkölämmitintä lukuunottamatta. Mutta sähkö on kallista. Verotuksella pitäisi siis vaikuttaa sähkönkin hintaan. Siitä suurin osa tuotetaan kuitenkin hiilenpoltolla, joten hiilivero vaikuttaisi sähkönkin hintaan. Seurauksena olisi vain se, että lämpöön olisi enää varaa vain rikkailla. Jos köyhät saisivatkin palautuksina lisää rahaa, osa heistä joka tapauksessa käyttäisi sen rahan lämmitykseen – kaasulla. Tätä ongelmaa ei olisi, jos hiilipohjaiselle lämmölle olisi vaihtoehtoja, joiden käyttöön kuluttajia voitaisiin ohjata. Itse asiassa länsimainen yhteiskunta on rakentunut hiiliyhdisteiden varaan. Vaihtoehtoja tällaiselle elämäntavalle löytyy vain koko länsimaisen kulttuurin ulkopuolelta, mutta nämäkin vaihtoehdot vähenevät jatkuvasti sitä mukaa kuin länsimainen elämäntapa syrjäyttää muut kulttuurit. Vääjäämättömänä seurauksena on maailmanlaajuinen hiiliyhdisteiden käyttöön perustuva runsaasti energiaa ja luonnonvaroja kuluttava kulutusyhteiskunta, jolla ei voi olla muuta tulevaisuutta kuin kaiken hyödynnettävissä olevan hiilen polttaminen ilmakehään, kunnesä tästä aiheutuvat kustannukset ylittävät saadun hyödyn.
TykkääTykkää
Itse asiassa juuri tässä veromallissa köyhät saattaisivat jopa hyötyä veronpalautusten ansioista. Idea on siinä, että veromalli tekisi hiilettömät vaihtoehdot halvemmiksi ja kilpailukykyisemmiksi. Tietenkin tämä veromalli myös luottaa markkinavoimiin, että niitä hiilettömiä ja verottomia vaihtoehtoja sitten myös tarjottaisiin. Chilessä näin ehkä ei kävisi, en tiedä, miten markkinat siellä toimivat. Toisaalta Chilen kaltaiset maat eivät taida olla globaalisti kovin suuri ongelma ilmastokriisin ratkaisemisessa. Mutta kyllä sielläkin voitaisiin tuottaa ehkä esim. bioetanolia lämmitystarkoitukseen. Tai asutuskeskuksissa biokaasua.
Mielenkiintoista saada mukaan näkökulmia myös aivan erilaisesta yhteiskunnasta.
Tämä on koko ongelman ydin. Esim. happosateita aiheuttava rikkipäästö on helppo eliminoida lamauttamatta silti koko toimintaa. Mutta hiilen poltossa syntyvän hiilidioksidipäästön eliminointi on kaikkea muuta kuin yksinkertaista. Sellainen teknologia (CCS) on kyllä tulossa, mutta yksinkertaista se ei ole silti. Tuotamme energiamme hiilellä, valmistamme tuotteemme sen avulla, ja syömme sitä. (koska elintarvikkeiden koko tuotantoketju käyttää fossiilisia.)
Ongelmana on myös kvartaalitalous, joka ei mitenkään osaa ymmärtää eikä käsitellä vuosikymmenien päähän ajoittuvia riskejä tai uhkakuvia.
TykkääTykkää
Periaatteessa hyvä malli, mutta käytännön toteutettavuus kaatuu yhteen ongelmaan: miten päättää veron suuruus? Cap-and-trade voidaan myös toteuttaa siten, että raha palautetaan ihmisille perustulona, kuten Hansen haluaa. Erona on vain ja ainoastaan se, että cap-and-tradessa hinta on aina oikea, veromallissa se ei ole sitä koskaan.
Siis: veromallissa vero on AINA joko liian korkea tai liian matala. Joko vero on niin korkea, että päästöt vähenevät liikaa verrattuna optimaaliseen päästövähennys-elintaso -tasoon. Tai vaihtoehtoisesti vero asetetaan niin matalaksi, ettei se juurikaan vähennä päästöjä.
Tätä ongelmaa voidaan korjata korjaamalla veroa aina siihen suuntaan kuin nähdään optimaaliseksi. Mitä useammin näin tehdään, sitä lähemmäs mennään cap-and-trade -mallia. Eroksi tulee se, että veromallissa säädön tekee kaikkitietävä valtio kaikkine poliittisine painolasteineen ja lehmänkauppoineen, cap-and-tradessa markkinat.
Cap-and-traden vastustus on mun nähdäkseni usein älyllisesti epärehellistä. On totta, että tähän mennessä käytössä olleet sovellukset ovat hyvin vaillinnaisia. Mutta tämä ei johdu siitä, että itse mallissa on teoreettisesti vikaa, vaan siitä, että sen muodot on säädetty tehottomiksi ja sitä ei ole sovellettu globaalisti.
TykkääTykkää
Jukka, en ole aivan varma, ymmärränkö mitä tarkoitat.
Veron suuruus olisi aluksi joku, ja sitä korotetaan säännöllisesti. Markkinat tietävät etukäteen, paljonko vero milloinkin tulee olemaan. Päästöoikeuksien hintaa ei tiedä etukäteen, mikä tekee päästövähennysinvestointien suunnittelun vaikeaksi, ellei mahdottomaksi.
Keskimääräisen kuluttajan kannalta on aivan sama kuinka suuri vero on, koska rahat saa takaisin. Vero kuitenkin hinnoittelee tuotteet niiden päästöjen mukaan, jolloin kuluttaja valitsee halvemman (= vähäpäästöisemmän) tuotteen. Tuottajien kannattaa silloin valmistaa niitä. Hyöty tulee nimenomaan tästä markkinoita ohjaavasta vaikutuksesta.
Vero kattaisi kaikki ilmastopäästöt. Päästökauppa kattaa niistä vain n. puolet. Kaikkia päästöjä on aivan mahdoton saadakaan päästökaupan piiriin.
Päästökauppa tarvitsee toimiakseen aivan älyttömän monimutkaiset seurantajärjestelmät, alkujakosysteemit jne. jotka työllistävät turhan päiten tuhansia ihmisiä.
Vero kannustaa vähentämään päästöjä, kun päästökauppa yllyttää ajattelemaan, että ei kannata vähentää, koska joku muu vastaavasti lisää. Päästökauppa asettaa päästöille katon lisäksi lattian, jota vero ei tee.
Rajat suljetaan hiilivuodolta hiilitulleilla niiltä mailta, joilla ei ole vastaavaa järjestelmää käytössä. Jos esim. Euroopassa ja USA:ssa olisi tämä systeemi, kauanko kestää ennen kuin Kiina tulee perässä? Oli järjestelmä mikä hyvänsä, sen pitää olla laajassa käytössä.
Tavalliset ihmiset kokevat päästökaupan kähmintänä, joka nostaa heidän sähkölaskuaan ja tekee elämän hankalaksi. Fee-and-dividend koettaisiin tulona, jonka nettomäärään voisi itse vaikuttaa kulutustottumuksillaan. Se olisi konkreettinen tapa osallistaa kaikki ”ilmastotalkoisiin”. Koska ilmeisesti vähemmistö aiheuttaa suurimman osan päästöistä, enemmistö saa selvää hyötyä itselleen. Eli mystisen kähminnän ja kallistuvan sähkölaskun sijaan saadaankin rahaa tilille, ja kulutustottumukset muuttuvat kun tuotteiden hintajakautuma muuttuu.
Päästökauppa on vaikea, ja rajallinen. Kioto-mallin mukaiset sopimukset ovat tehottomia. Ihmiset vastustavat, koska pelkäävät hintojen nousua, ihmisoikeuksien menetystä ja muuta, millä tietyt tahot tietoisestikin pelottelevat. Kelpaisiko sen sijaan sopiva summa tilille kerran kuussa? Jos enemmistö kokee hyötyvänsä, poliitikot eivät enää voi järjestelmää lopettaa, koska enemmistö äänestäjistä on sen puolella.
Jotain nykyistä huomattavasti radikaalimpaa tarvittaisiin, enkä toistaiseksi ole Fee-and-dividend -mallia paremmasta kuullut.
TykkääTykkää
Hiilivero lienee usein yritystenkin näkökulmasta varsin houkutteleva vaihtoehto, sillä se ainakin takaa ennustettavan toimintaympäristön. Tuo fee-and-dividend malli toisi ilmastonmuutoksen hillinnän mahdollisuuden kuluttajille paljon konkreettisemmin esille.
Sellainen tekninen huomio minulle tuli mieleen helposta käyttöönotosta suuressa mittakaavassa. Periaatteessahan olisi mahdollista jo nyt lätkäistä tuontitulleja hiilivuotoaloille, mutta ne lienevät WTO:n sääntöjen vastaisia (tuotteen vastaavuus/samanlaisuus periaate). Toisin sanoen, toisen WTO:n jäsenen tuotteita ei saa sorsia tuotantotapaan perustuvilla syillä jos itse tuota on samanlainen. Tietty WTO:n sääntöjä on mahdollista muuttaa, mutta siirtyisikö ilmastoneuvottelut kauppaneuvottelujen piiriin? Ja minkälaisia lehmänkauppoja siitä syntyisi…
TykkääTykkää
Lauri – kiitos kommentista!
Juuri tuo on ehkä tärkein ero päästökauppaan. Fee-and-dividend on niin pirullisen yksinkertainen ja nerokas, että sen on pakko toimia.
WTO:n säännöt ovat politiikkaa siinä missä muutkin. Päästöt on pakko alkaa ottaa huomioon kaikessa toiminnassa, muuten ei vähennyksistä tule mitään.
TykkääTykkää
Kaj Luukko:
”Jukka, en ole aivan varma, ymmärränkö mitä tarkoitat.
Veron suuruus olisi aluksi joku, ja sitä korotetaan säännöllisesti. Markkinat tietävät etukäteen, paljonko vero milloinkin tulee olemaan. Päästöoikeuksien hintaa ei tiedä etukäteen, mikä tekee päästövähennysinvestointien suunnittelun vaikeaksi, ellei mahdottomaksi. ”
Pointti on siinä, että markkinat nimenomaan EIVÄT tiedä etukäteen päästöoikeuksien hintaa myöskään veromallissa, mikäli se toteutetaan tehokkaasti. Käytännössä (ja etenkin teoriassa:)) on varmaa, että jonkun julkisen tahon määrittämä hinta on epätarkempi kuin markkinoiden määrittelemä.
Eli aluksi vero on joko liian alhainen tai korkea. Mitä luultavimmin se olisi liian alhainen, sillä liian korkea vero johtaisi talouden lukkojarrutukseen. Veron suuruutta pitäisi muuttaa jatkuvasti, eikä markkinoilla voisi olla kovin hyvää hajua veron suuruudesta kuin hyvin lyhyellä aikavälillä.
Tätä ongelmaa voidaan toki jonkin verran paikata monilla instrumenteilla, kuten futuureilla. Mutta niitä voidaan käyttää myös cap-and-tradessa. Yritän siis sanoa: veromalli on hyvin toimivana hyvin lähellä cap-and-tradea, jossa päästöoikeudet myydään globaalissa huutokaupassa päästöjen aiheuttajille. En näe mitään loogista syytä sille, että veromalli olisi parempi. Kokonaan toinen juttu on se, että kaikki cap-and-trade -mallit, joita tähän mennessä on tehty, on onnistuttu pilaamaan kaikenlaisilla subventioilla ja lehmänkaupoilla. Mutta tämä ei ole järjestelmän, vaan poliitikkojen syy.
Ja myös cap-and-tradeen voi yhdistää tuon perustulon, jota itsekin kaavailit. Olen jonkin verran kehitellyt tällaista mallia. Matskua löytyy mm. täältä: http://thexder82.livejournal.com/6286.html
Käytännössä tämä mun kehittelemä malli on vaikutuksiltaan täysin sama kuin tämä sun Hansenin mallisi. Erona on se, ettei tarvita mitään YK:n komiteaa (lue: helvetinmoisia lehmänkauppoja) määrittelemään veron tasoa Neuvostoliiton malliin, vaan markkinat hoitavat tämän puolen.
TykkääTykkää
Millä tavalla tämä esittämäsi malli eroaa henkilökohtaisesta päästökaupasta, jonka esitin tässä:
Minua viehättää ”Fee-and-dividend” –mallissa nimenomaan yksilöiden mahdollisuus rahalliseen hyötyyn. Kuluttamalla keskimääräistä vähemmän, ansaitsee selvää käteistä enemmän kuin maksaa. Päinvastoin kuin kaikki verot, jotka nostavat kaikkien kuluja, kuluttamisen suhteessa toki, mutta kuitenkin nostavat. ”Fee-and-dividend” on periaatteessa lähellä henkilökohtaista päästökauppaa, mutta byrokratialtaan huikeasti yksinkertaisempi. Miten esimerkiksi henkilökohtaiset päästökiintiöt kohdennettaisiin, tämä jäi minulle epäselväksi kirjoituksestasi? Jos on kaksi samanlaista tuotetta, joista toisen valmistaminen on tuottanut enemmän päästöjä kuin toisen, miten henkilökohtainen päästökauppa ohjaa valitsemaan vähäpäästöisen jos hinta muuten on sama? ”Fee-and-dividend”-mallissa tuotteiden valmistajat ovat joutuneet maksamaan päästömaksua käyttämästään energiasta jolloin se siirtyy suoraan tuotteen hintaan. Nythän tilanne voi olla päinvastainen, jos ja kun päästötön energia maksaa enemmän kuin fossiilienergia.
”Fee-and-dividend” -mallin edut päästökauppaan verrattuna käyvät parhaiten ilmi James Hansenin kirjasta sivuilta 205-222.
En vielä tällä ymmärryksellä muuta mielipidettäni.
TykkääTykkää
Ihan ekaksi sanottakoon, että Hansenin mallikin on hyvä, ei siinä mitään – jättimäinen parannus nykyiseen. Ja tuo sun viime vuonna ehdottama vielä parempi, joskin musta turhan byrokraattinen.
Ehket seurannut tuon mun pistämän urlin linkkejä. Väsäsin tällaisen lyhyen esseen aiheesta aikoinani, sieltä löytyy idea pähkinänkuoressa. Ja näemmä Niko Lipsanen olikin jo pistänyt tuohon sun 2009 postaukseen linkin mun, Nikon ja Tuomo Järvelän aiheesta käymään debattiin.
Esittämässäni mallissa päästökiintiöitä ei annettaisi kansalle suoraan, vaan myytäisiin suoraan kansainvälisessä päästöpörssissä päästöjen tuottajille. Tuotot sitten jaettaisiin tasan ihmisten kesken per capita -periaatteella. Ja tällöin päästöt nimenomaan menisivät suoraan hintoihin, eikä kukaan pääsisi laistamaan. Eli sellaiset ihmiset voittaisivat, jotka valitsisivat vähäpäästöisiä tuotteita.
Tämä mun ehdottamani malli ei ole niinkään henkilökohtaista päästökauppaa (mikä sekin olisi parannus, mutta vaikea ulottaa kaikkiin päästöihin ja hyvin byrokraattinen), vaan globaali perustulo. Ja tuo perustulo siis rahoitettaisiin päästökiintiöiden myynnillä. Malli on aika utopistinen (niin on Hanseninkin!). Uskon sen kuitenkin olevan aika hedelmällinen kompromissi eri osapuolten välillä. Oikeastaan mun on hyvin vaikeata nähdä, että asiaa saadaan hoitoon, ellei jotain tämän kaltaista sovelleta. Jo siksi, että jos/kun päästöjä aletaan alentamaan oikein kunnolla, miljoonittain köyhimpiä joutuu todella pahaan ahdinkoon.
TykkääTykkää
Paluuviite: Vaihtoehto YK:n ilmastosopimukselle - blogit - Tiede.fi