Henkilökohtainen päästökauppa

Henkilökohtainen päästökauppa on periaatteessa samanlainen kuin EU:n päästökauppa. Sen sijaan, että päästökiintiöitä jaetaan yrityksille, niitä jaetaan yksittäisille kansalaisille. Jokainen saisi tietyn määrän päästöoikeuksia, jotka voisi käyttää miten haluaa. Ylimääräiset päästöoikeudet voisi myydä, tai vastaavasti niitä voisi ostaa lisää jos ne loppuvat kesken.

Henkilökohtaisen päästökaupan etuna olisi ainakin se, että jokainen kansalainen pääsisi itse konkreettisesti osallistumaan päästövähennysten toteuttamiseen. Mahdollisuus myydä käyttämättä jääneitä päästöoikeuksia motivoisi vähentämään omia päästöjään. Vastaavasti ne, joilla käteisvarojen puute on tuntematon käsite, voisivat oikeuksia ostamalla mielin määrin jatkaa saastuttamista kuten ennenkin.

Päästökauppajärjestelmässä on aina päästökatto, jonka määrää liikkeelle laskettavien päästöoikeuksien määrä. Kun oikeudet loppuvat, muuttuvat päästöt sakollisiksi. EU:n päästökaupassa sakon lisäksi joutuu oman päästökiintiönsä ylittävä toimija hankkimaan puuttuvat päästökiintiönsä myöhemmin. Aukottomasti toimiessaan päästökauppajärjestelmä asettaa siis aina päästökaton.

Lähin esimerkki vastaavasta kansalaisten tasolle ulottuneesta säännöstelyjärjestelmästä oli Suomessakin pula-aikana 30-50 –luvuilla käytössä ollut ostokorttijärjestelmä, jolla säännösteltiin rajallisesti saatavilla olevien tuotteiden ostamista. Tällä tavalla niukkuutta jakamalla varmistettiin tuotteiden tasapuolinen saatavuus kaikille. Silloin ei ollut järjestelmää kaupankäyntiin itse ostokorteilla, mutta kortteja vaihdeltiin ja varmasti niillä käytiin kauppaakin ihmisten kesken. Oleellista oli kuitenkin se, että markkinoilla kutakin tuotetta myytiin vain se määrä mikä vastasi painettujen ostokorttien määrää.

Vastaavalla tavalla päästökiintiöiden jakaminen onnistuisi tänäkin päivänä. Ongelmaksi nousisi päästöjen kohdentaminen tuotteille. Fossiilisten polttoaineiden ja muiden energiatuotteiden kohdalla päästömäärät olisi helppo laskea, mutta muiden tuotteiden ja elintarvikkeiden kohdalla päästöjen laskeminen olisi haasteellinen tehtävä. Toisaalta jo pelkkiin polttoaineisiin, sähköön ja lämmitysenergiaan ja esim. matkalippuihin rajattu henkilökohtainen päästökauppa saattaisi tuoda merkittävän lisän päästövähennyskeinoihin.

Katso myös:

2 thoughts on “Henkilökohtainen päästökauppa

  1. Henkilökohtaiset päästökiintiöt ovat pelkkä yritys tehdä tulonjakopolitiikkaa ympäristöpolitiikan varjolla. Ei kannata mennä siihen lankaan.

    Toisekseen, järjestelmä on käytännössä mahdoton toteuttaa. Lopputuotteiden päästöjen laskeminen on niin monimutkainen mekanismi, ettei siihen käytännössä ole minkäänlaisia mahdollisuuksia. Yksinkertaisempaa on syöttää päästöjen hinta mekanismiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, mikä taas onnistuu parhaiten haittaverojen avulla.

    Veromallin etu on myös se, että se on toteutettavissa jossakin järjellisessä ajassa. Kaikki valtiot osaavat jo verottaa, joten siinä ei tarvitse luoda uutta järjestelmää tyhjästä, toisin kuin henkilökohtaisten päästökiintiöiden suhteen. Ilmastonmuutos vaatii pikaisia toimia – aikaa ei ole tuhlattavaksi mihinkään epävarmoihin yhteiskunnallisiin kokeiluihin. On käytettävä niitä keinoja, joita meillä jo on.

    Kirjoittelin tästä aiheesta useammankin blogimerkinnän silloin, kun aihe oli edellisen kerran pinnalla. Tässä merkinnässä käytiin aiheesta varsin pitkä keskustelu, joka kannattaa lukea läpi.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s