Kommentteja Leo Straniuksen blogiin “Hiilivapaa Helsinki: Viisi huomiota Helsingin energiapolitiikasta”

Leo Stranius kirjoitti blogissaan ”Hiilivapaa Helsinki: Viisi huomiota Helsingin energiapolitiikasta”. Teksti sisältää siinä määrin yleistyksiä, poisjättämisiä ja vääristelyjä, etten voi olla kommentoimatta sitä. Koska kyseessä ei ole aivan yksinkertainen asia, perusteellisesta kommentista tulee väkisinkin pitkän puoleinen, pahoittelen.

Tuulivoiman hinta on viime vuosina tullut merkittävästi alas. Hinta on hänen mukaansa samalla tasolla ydinvoiman kanssa (esimerkiksi OL3-projekti).

Tarkoittaako tämä sitä, että tuulivoimaa kannattaa rakentaa, koska se on edullista? Jos sen hinta on samalla tasolla ydinvoiman kanssa, tarkoittaako tämä myös sitä, että ydinvoimaakin kannattaa rakentaa, koska se on edullista? Loogisesti ajatellen tarkoittaa.

Olkiluoto 3 on epäonnistunut projekti, jollaisen käyttäminen tällaisissa vertailuissa on kirsikanpoimintaa. Pelkän tuotetun sähkön hinnan käyttäminen vertailuissa on poisjättämistä, koska oikea vertailutapa on käyttää systeemihintaa. Tuulivoiman systeemihinta nousee jyrkästi sen osuuden kasvaessa. Tämä käy ilmi tutkimuksesta Nuclear Energy and Renewables – System Effects in Low-carbon Electricity Systems, taulukosta sivulla 7.

Helsingissä voitaisiin tuottaa tuulivoimalla kaikki sähkö ja osa kaukolämmöstä. Peter Lund esitteli laskelmaa, jonka mukaan 486 MW tuulivoimaa tuottaisi 27 % Helsingin sähköntarpeesta vuodessa, 1349 MW tuulivoimaa tuottaisi 71 % sähköstä (2 % lämmöstä) ja 2910 MW tuulivoimaa (+142 GWh lämpövarasto) tuottaisi 95 % sähköstä ja 45 % lämmöstä vuodessa.

Ei voida, kahdestakin syystä:

1. Helsingissä ei aina tuule tarpeeksi. Välillä on niin tyyntä, että Helsingin 150 metrisistä hiilivoimaloiden savupiipuista purkautuva savu nousee pystysuoraan ylöspäin vielä vähintään toiset 150 metriä. Sellaisella, usein talvisena pakkaspäivänä, Helsingin alueella ei voida tuottaa yhtään tuulivoimaa. Helsinki kuitenkin tarvitsee sähköä ja kaukolämpöä koko ajan kulutusta vastaavan määrän.
2. Helsinkiin ei mahdu 2910 MW tuulivoimaa. Kaupungin maa- ja merialueiden yhteenlaskettu pinta-ala on 715,48 km². Tuulivoiman keskimääräisenä tehotiheytenä voitaneen pitää 2 W/m², joka on jo varsin optimistinen arvo, monet tuulipuistot alittavat tämän arvon selvästi. Jos Helsingin maa- ja merialueet rakennettaisiin täyteen tuulivoimaa, olisi keskimääräinen tuuliteho näillä perusteilla 1431 MW, vain noin puolet Straniuksen tekstissä mainitusta 2910 MW:sta.

Vai tarkoitettiinko tässä asennettua tehoa? Siinä tapauksessa väite saattaa pitää paikkansa, jos tarkastellaan tuotettua energiaa, megawattitunteja, mutta ei pidä paikkaansa jos tarkastellaan tehoa, megawatteja. Kohdan 1. syy pysyy voimassa.

Myös kivihiilivoimalat ovat maisemahaitta. Yleensä tuulivoimasta puhutaan maisemahaittana.

Tämä on tietenkin mielipidekysymys, josta on turha kiistellä. Mainittakoon kuitenkin, että biovoimalat ovat aivan samannäköisiä kuin hiilivoimalat.

Helsinki voisi luopua kivihiilestä vaikka heti vaarantamatta omaa sähkönsaantiaan. Helsinki tuottaa tällä hetkellä 40 prosenttia enemmän sähköä kuin käyttää. Jättämällä ylijäämä tuottamatta, voitaisiin kivihiilen käyttö lopettaa.

Väittämä on itsessään ehkä oikein, mutta jättää kokonaan huomioimatta kaukolämmön. Kokonaisuus huomioon ottaen, Helsingillä ei ole mitään mahdollisuutta luopua kivihiilestä korvaamatta sitä jollakin muulla energianlähteellä.

Perustelut:

Helsingin voimalaitokset, tehot ja polttoaineet:

Voimala	Polttoaine	Sähkö (MW)	Kaukolämpö (MW)
Vuosaari	Maakaasu	630	580
Hanasaari	Kivihiili	220	445
Salmisaari	Kivihiili	160	300

Todetaan, että polttoaineiden tehot Helsingissä sähkölle ovat:

• Maakaasu 630 MW
• Kivihiili 380 MW
• Yhteensä 1010 MW

Kivihiilen osuus sähkötehosta on 38 %. Tästä, ja tekstissä mainitusta 40 %:n ylituotannosta on ilmeisesti vedetty se johtopäätös, että hiilestä voitaisiin luopua. Pitäisi vielä varmistaa, riittääkö pelkkä maakaasuteho 630 MW myös kulutushuippujen aikana. Mikäli ei riitä, väite ei edes teoriassa pidä paikkaansa. Toki Helsinki voi tuoda sähköä rajojensa ulkopuoleltakin.

Liiketoiminnan on oltava kannattavaa, muuten sitä ei voida tehdä. Jos hiilisähköstä luovutaan, luovutaan myös sen tuomasta voitosta. Voiko Helen toimia kannattavasti ilman sitä? Mikäli ei voi, kivihiilestä ei voida luopua.

Todetaan, että yhteistuotantovoimalaitosten polttoaineiden tehot Helsingissä kaukolämmölle ovat:

• Maakaasu 580 MW
• Kivihiili 745 MW
• Yhteensä 1325 MW

Kivihiilen osuus lämpötehosta on 56 %.

Helen julkaisee nettisivuillaan kaavion, josta ilmenee kaukolämmön alkuperä:

http://helen.fi/ymparisto/kaukolampo_alkupera.html

Kivihiilen osuus tuotetusta kaukolämpöenergiasta vuonna 2012 oli 44 %.

Näin suurta osuutta sekä tehosta että energiasta ei voida pudottaa pois. Asiaa ei tarvinne enempää perustella?

Tarvitaan poliittista tahtoa. Teknologia päästöjen vähentämiseksi on olemassa ja se on taloudellisesti kannattavaa.

Jos teknologia on olemassa, ja jos se on taloudellisesti kannattavampaa kuin nykyinen ratkaisu, poliittista tahtoa ei tarvita, vaan yrityksen johto osaa siirtyä päästöttömään teknologiaan aivan normaalien markkinatalouden periaatteiden mukaisesti. Helsingin Energia toimii markkinataloudessa vapailla markkinoilla. Toiminnan on oltava kannattavaa, koska yritys ei voi toimia kannattamattomasti. Se on yksinkertaisesti mahdotonta. Kannattamaton toiminta ajaa yrityksen konkurssiin.

Kansallisessa ilmasto- ja energiastrategiassa lähdetään siitä, että kivihiilen käyttö loppuu Suomessa vuoteen 2025 mennessä. Helsingissä tämä tarkoittaa sitä, että Hanasaaren ja Salmisaaren voimalaitokset tulee sulkea.

Energian tuotanto on päästökaupan piirissä. Päästökaupan tarkoituksena on asettaa päästökatto ja ohjata vähennykset sinne, missä ne on edullisinta toteuttaa. Periaatteena on, että vähennykset kannattaa toteuttaa, mikäli ne tulevat halvemmaksi kuin päästöoikeuksien ostaminen. Mikäli eivät tule halvemmaksi, investoinnit eivät ole kannattavia. Liikeyritykset osaavat itse laskea tällaiset asiat, eikä politiikan tarvitse puuttua asiaan. Sen takia päästökauppajärjestelmä on rakennettu. Lisäksi päästökauppasektorilla toteutettuja vähennyksiä ei lasketa mukaan kansallisiin päästövähennysvelvoitteisiin, jotka kohdistuvat päästökauppasektorin ulkopuolisiin päästöihin. EU:n tavoitteissa sanotaan selkeästi:

Vuosina 2013–2020 päästökauppaan kuuluvien alojen tulee vähentää päästöjään EU:n yhteisötason tavoitteen mukaisesti. Päästökaupan ulkopuolella Suomen päästövähennystavoite on 16 % vuoden 2005 tasosta vuoteen 2020 mennessä jäsenmaiden välisen taakanjakopäätöksen mukaisesti.

Päästökauppasektorilla tehtyjä päästövähennyksiä ei lasketa tähän 16 %:n mukaan. Päästökauppasektorilla käytetty biomassa on pois päästökauppasektorin ulkopuolisista käyttökohteista. Asiaa on ajateltava laajemmin kuin vain Helsingin, tai Suomen osalta.

Päällekkäisten ohjausmekanismien ja –strategioiden luominen on näin ollen aika erikoista, ja vesittää päästökaupan tavoitteen mahdollisimman kustannustehokkaasta toiminnasta. Helsingin Energian päästöjä ei tule laskea lainkaan Suomen kansallisiin päästöihin. Ne ovat EU:n päästöjä, ja niitä ohjataan päästökaupalla.

Yhden mahdollisuuden tähän tarjoaa biohiili.

Biohiili saattaa tarjota yhden mahdollisuuden. Sen valmistuksen skaalaaminen teolliseen mittakaavaan ei kuitenkaan vielä ole onnistunut. Ei itse torrefioinnin eikä pelletöinnin/briketöinnin osalta.

Olipa biopolttoaine missä muodossa tahansa, hakkeena, pellettinä, kaasuna tai biohiilenä, sillä on yksi vakava rajoite: Sitä ei voida käyttää enempää kuin sitä kasvaa. Käytännössä ei lähellekään sitä määrää mitä sitä kasvaa, koska puuta tarvitaan muuhunkin käyttöön. Suomen metsät kasvavat energiassa mitattuna n. 200 TWh vuodessa. Suomen primäärienergian kulutus on n. 400 TWh. Puuperäisiä polttoaineita käytetään Suomessa nyt jo n. 70 TWh. Esimerkiksi ”risupaketin” tavoitteena on nostaa hakkeen käyttö 25 TWh:iin. Biomassalta ei voida odottaa enempää kuin mitä se kykenee antamaan.

Tästä aiheesta olen kirjoittanut perusteellisen yhteenvedon aiemmin:

Metsäbiomassan energiapotentiaali Suomessa

Tuleeko biopolttoaineille päästökerroin? Biopolttoaineille tulee ennemmin tai myöhemmin jonkinlainen laskennallinen päästökerroin.

Toivottavasti tulee, koska niiden päästöt ovat suuremmat kuin fossiilisten polttoaineiden. Tällä hetkellä oletettu nolla-päästöisyys perustuu siihen olettamaan, että biopolttoaineeksi kaadetun puun tilalle kasvaa uusi, joka sitoo edellisen puun hiilen takaisin. Tämä ei kuitenkaan tapahdu hetkessä. Parhaimmillaan, metsätähteiden osalta, takaisinmaksuaika voi olla vain muutama vuosi, mutta kantojen osalta kymmeniä, jopa yli sata vuotta. Runkopuu on jossain siinä välillä. Tämä tarkoittaa sitä, että nyt poltettu biomassa vähentää ilmakehän hiilidioksidin määrää vasta takaisinmaksuajan jälkeen. Pahimmassa tapauksessa biopolttoaineen valmistukseen kuluu enemmän energiaa kuin siitä saadaan, eli päästöt kasvavat.

Myös joidenkin päästökomponenttien lisääntymiseen biomassan poltossa ei ole vielä kiinnitetty lainkaan huomiota. Yksi tällainen on typpioksiduuli, eli ilokaasu. Se on voimakas kasvihuonekaasu, jonka mahdollinen lisääntyminen biomassan poltossa ja seospoltossa tulee selvittää ja ottaa huomioon ennen kuin tehdään ratkaisuja, joista ei voi perääntyä.

• Vuosaaren voimalaitokset
• Hanasaari
• Salmisaari

Ydinvoiman paluu juurilleen

Ydinvoiman ensimmäinen sovellus oli vuonna 1954 vesille lasketun sukellusvene Nautiluksen (SSN-571) voimanlähde.

Naulilus

Sen painevesireaktori kehitti 10 MW:n akselitehon, jonka avulla alus pystyi liikkumaan 26 solmun nopeudella pysyen sukelluksissa niin kauan kuin miehistölle riitti ruokaa ja puhdasta ilmaa.

Ydinvoiman käyttö sukellusveneissä oli Amiraali Hyman Rickoverin idea. Huomionarvoista on, että aikaa ensimmäisestä alkeellisesta koereaktorista toimivaan Nautilukseen kului vain 12 vuotta. Fissioreaktion teoria oli niin hyvin tunnettu, ja soveltaminen käytäntöön niin yksinkertaista, että enempää aikaa ei tarvittu. Vertailun vuoksi, fuusioreaktoria on kehitetty jo kymmeniä vuosia, eikä sen toteutumisen ajankohdasta, saati onnistumisesta ole vieläkään mitään varmuutta.

Ensimmäinen ydinvoimakäyttöinen Nautilus palveli Yhdysvaltain laivastossa vuoteen 1980 asti ongelmitta, jonka jälkeen alus museoitiin.

Vuonna 1953 amiraali Rickoveria pyydettiin asentamaan yksi reaktori kuivalle maalle. Rakennettiin Shippingport, ensimmäinen sähköä tuottava siviiliydinvoimala. Laitos otettiin käyttöön vuonna 1957, viisi vuotta tilauksen jälkeen. Se oli nykymittapuun mukaan pieni, vain 60 MWe:n laitos, joka palveli vuoteen 1982 saakka. Vuoteen 1987 mennessä laitos oli purettu ja laitospaikka vapautettu muuhun käyttöön. Ydinvoimalan purkaminen nopeasti on siis todistetusti mahdollista. Shippingportin jälkeen on purettu muitakin laitoksia.

Shippingportin voimalan paineastian asennus

Shippingportissa kokeiltiin kolmea erilaista sydänrakennetta, joista viimeinen toimi hyötöreaktorina, hyötäen toriumia fissiiliksi uraaniksi. Sydän oli käytössä viisi vuotta, jonka jälkeen sen todettiin sisältävän 1,4 % enemmän fissiiliä metariaalia kuin alkulatauksessa oli ollut. Toriumin käyttö ydinpolttoaineena osattiin siis jo 70-luvulla.

Shippingportin valmistumisen jälkeen Ricover katsoi työnsä siviilipuolella tehdyksi, ja ydinvoiman sotilas- ja siviilipuolen sovellusten kehitystyö jatkoivat eri teitä. Siviiliydinvoiman kukoistuskausi alkoi ja saavutti huippunsa pari vuosikymmentä myöhemmin. Ydinvoiman vastustus alkoi nostaa päätään, jonka seurauksena rakentamisen tahti hiljeni, mutta jatkui edelleen vakaana. Sitten, 1979, räjähti. Harrisburg teki sen mitä oli pelätty. Vaikka laitosalueen ulkopuolelle ei aiheutunut merkittäviä vaikutuksia, ydinvoiman imago oli tahrittu. Kaksitoista vuotta myöhemmin Tsernobylin väärin suunniteltu reaktori teki sen minkä sen tiedettiinkin voivan tehdä. Vaikka Tsernobylinkin vaikutuksen jäivät pelättyä vähäisemmiksi, ydinvoiman rakentaminen länsimaissa pysähtyi kahdeksi vuosikymmeneniksi.

Hyvin pian Shippinportin jälkeen alalla alettiin tavoittelemaan suuruuden ekonomiaa. Voimaloiden kokoa skaalattiin

Arevan valmistama sukellusvenereaktori

suuremmaksi, aina Shippingportin 60 magawatista Olkiluoto 3:n 1600 megawattiin, ja sitäkin suuremmaksi. Tällä tavoiteltiin pienempiä yksikkökustannuksia (€/MWh), mutta samalla laitosten taloudelliset riskit kasvoivat. Investoinnit paisuivat, ja riittävän riskinottokyvyn omaavien rakennuttajien määrä väheni. Koska ydinvoimalat kestävät selvästi pidempään kuin oikeastaan mitkään muut voimalat, vesivoimaloita lukuun ottamatta, niiden sovittaminen vallitsevaan kvartaalitalouteen on haasteellisia. Lisäksi suurten laitosten pääkomponenttien valmistajien harvalukuisuus aiheuttaa ainakin teoriassa jonkinlaisen pullonkaulan laitosten rakentamiseen.

Toinen voimaloiden kokoa kasvattanut tekijä on ollut vallitseva lainsäädäntö. Esim. Olkiluoto 3:n yhden 1600 MW:n laitoksen vaihtoehtona oli tiettävästi kaksi 800 MW:n laitosta, mutta koska eduskunnan mielestä maahamme sai rakentaa vain yhden uuden laitoksen, päädyttiin yhteen isoon kahden pienen sijasta. Hyvin todennäköisesti kaksi pienempää laitosta olisivat jo tässä vaiheessa valmistuneet ja tuotannossa.

Yksi ydinvoiman merkittävimmistä kehittäjistä oli fyysikko Alvin Weinberg, joka toimi Oak Ridge National Laboratoryn johtajana vuosina 1948-1973. Hän piti nestemäiseen polttoaineeseen perustuvaa sulasuolareaktoria sekä kevytvesireaktoria että natriumjäähdytteistä nopeaa reaktoria parempina vaihtoehtoina siviilitarkoituksiin. Sulasuolareaktori mm. tuottaa kevytvesireaktoria selvästi vähemmän ja lyhytikäisempää jätettä, ja se on turvallisempi. Siinä ei esimerkiksi voi tapahtua sydämen sulamis- eikä muuta ylikuumenemisonnettomuutta, koska polttoaine on valmiiksi sulassa muodossa, ja ylikuumentuessaan reaktori pysähtyy itsestään ja pysyy vakaassa tilassa ilman ulkopuolista energiaa tahi aktiivisia käyttötoimenpiteitä. Sulasuolareaktoria ja ydinturvallisuuden kehittämistä puoltavien mielipiteiden vuoksi presidentti Nixon erotti Weinbergin tehtävästään vuonna 1973. Yhdysvaltain hallinto oli silloin valinnut siviilipuolen kehitys- ja rahoituskohteeksi natriumjäähdytteisen nopean reaktorin. Sen kehitystyö huipentui vuosina 1984-1994 IFR-projektissa, jonka Clintonin hallinto kuitenkin keskeytti kolme vuotta ennen valmistumistaan mm. maakaasuteollisuuden ja ympäristönsuojelijoiden painostuksesta.

Jäljelle jäi siis sukellusveneisiin kehitetty kevytvesireaktori. Sen kehittämiseen saatiin ”rajattomasti” valtion rahaa. Sulasuolareaktorin kehitystyö keskeytyi rahoituksen puutteen takia. Niinpä kevytvesireaktorin käyttö vakiintui myös siviilipuolella. Alvin Weinberg piti kevytvesireaktorin suurimpana järkevänä kokoluokkana muutamaa sataa megawattia. Sitä suuremmissa suojarakennuksen koko ja muut turvajärjestelmät kasvaisivat suhteettoman massiivisiksi. Niiden järjestelmien, joiden ainoana tarkoituksena on estää sydämen sulaminen ja sulan leviäminen ympäristöön, mikäli ensisijaiset suojajärjestelmät kaikesta huolimatta pettäisivät. Näistä kumpaakaan ei voi sulasuolareaktorissa tapahtua.

Palatkaamme ajassa 60 vuotta taaksepäin. Sotilaskäyttöön suunniteltu reaktori oli periaatteessa valmis jo silloin. Niitä

Ydinkäyttöinen rahti- ja matkustaja-alus NS Savannah

on sittemmin rakennettu yli tuhat kappaletta, selvästi enemmän kuin siviilivoimaloita. Niitä käytetään myrskyävällä merellä lentotukialuksissa, veden alla sukellusveneissä sekä muutamissa jäänmurtajissa arktisissa olosuhteissa. Yhdysvaltain laivastolla ei ole tapahtunut yhtään vakavaa reaktorionnettomuutta. Venäjällä on sattunut joitakin, mutta vaikutukset ovat kohdistuneet lähinnä itse aluksiin ja niiden miehistöihin. Varsinaisia ympäristökatastrofeja ei ole tapahtunut. Ydinvoimaa on kokeiltu myös muutamissa siviilialuksissa, joista tunnetuin on Yhdysvalloissa vuosina 1959-1961 rakennettu NS Savannah. Sen yksi Babcock & Wilcox:in valmistama reaktori kehitti 20300 akselihevosvoimaa. Alus oli tekninen menestystarina, mutta taloudellinen epäonnistuminen, lähinnä halvan dieselöljyn takia. Alus poistettiin käytöstä, teknisesti toimivana vuonna 1972. Nyt kun öljyvarat alkavat huveta ja päästönormit tiukentuvat, mielenkiinto ydinkäyttöisiin valtamerialuksiin on vähitellen viriämässä uudelleen.

Sukellusveneissä ja lentotukialuksissa käytettävät reaktorit ovat siviilireaktoreihin verrattuna pieniä, parista kymmenestä pariin sataan megawattiin. Ne ovat yksinkertaisia valmistaa, niitä käytetään tyypillisesti 20..40 vuotta jopa ilman yhtäkään polttoainelatausta ja ovat edelleen toimintakuntoisia kun alukset on muista syistä romutettava. Asiakkailla, eri maiden laivastoilla, on reaktoreille omat laatu- ja turvallisuuskriteerit, poliittista hyväksyntää ei jokaiselle rakennettavalle yksikölle tarvitse erikseen hakea. Sen takia ne pysyvät hyvin aikataulussa sekä budjetissa.

Pieniin reaktoreihin perustuva ydinvoimala olisi jättivoimaloita huomattavasti pienempi ja riskittömämpi kertainvestointi. Pienten reaktoreiden valmistukseen kykeneviä toimittajia on maailmassa runsaasti. Tarvittava suojarakennus olisi selvästi helpompi valmistaa, ja myös tarvittavat varoetäisyydet asutuksesta voisivat olla pienempiä. Voimaloiden pääkomponentit, reaktorit ja höyrystimet, voidaan valmistaa sarjatuotantona tehtaissa ja kuljettaa valmiina asennuspaikoille. Teollisuudesta löytyy yllin kyllin esimerkkejä siitä, miten sarjatuotantona voidaan valmistaa suuria määriä samanlaisia tuotteita, myös varsin tiukoilla laatu- ja turvallisuusvaatimuksilla. Kalliista ja aikavievästä jokaisen voimalan hyväksymisprosessista voitaisiin päästä kokonaan eroon, kuten ilmailuteollisuuden esimerkki osoittaa. Erittäin vaativa ja kallis tyyppihyväksyntä tarvitsee hankkia jokaiselle konetyypille vain kerran, sen jälkeen se on valmis sarjatuotantoon. Jos tätä samaa sovellettaisiin ydinvoimaan, sen taloudellisuus muuttuisi ratkaisevasti nykytilanteeseen verrattuna.

Tämä on nyt energiateollisuudessakin vihdoin huomattu. Mm. Fortumin johtaja Tapio Kuula on puhunut pienten reaktoreiden puolesta. Kun siitä puhutaan julkisuudessa, siitä puhutaan myös energiayhtiöiden johtoryhmissä. Alwin Weinberg oli todennäköisesti oikeassa esittäessään, että sulasuolareaktori olisi siviilikäytössä painevesireaktoria parempi, mutta koska vaihtoehdoista ainoastaan jälkimmäinen on tällä hetkellä teknisesti valmiiksi kehitetty, tämä on se tie, jolla ydinvoimasta voi tulla merkittävä fossiilienergian korvaaja lähitulevaisuudessa. Aikaa ei kasvihuonepäästöjen vähentämisessä ole hukattavaksi, eikä edullisia ja päästöttömiä energianlähteitä ydinvoiman lisäksi suuressa mitassa oikeastaan ole olemassa.

Koska edullisesta energiasta on ollut pulaa, ja koska ydinvoima on ollut poliittisesti riskialtista, resurssit on kohdistettu mm. liuskekaasun tuotannon kehittämiseen. Sillä seurauksella, että alkaen Yhdysvalloista, metaanin hinta on laskenut niin alas, että se syö markkinoita jo kivihiileltä. Sinänsä ehkä positiivinenkin asia, mutta jos samat resurssit olisi kohdistettu ydinvoiman kehittämiseen, olisi tämä metaanin käyttöön pohjautuva välivaihe voitu sivuuttaa kokonaan, jättää metaani maahan mihin se kuuluukin, ja alkaa korvata fossiilienergiaa ydinenergialla. Tekniikka tähän on ollut valmiina jo vuosikymmeniä, poliittinen tahto sen käyttämiseen puuttuu yhä.

• Pelastavatko pienet voimalayksiköt ydinvoiman?
• Fortum ehdottaa miniydinvoimaloita – “Ei estettä”
• Full steam ahead for nuclear shipping
• List of small nuclear reactor designs
• Small Nuclear Power Reactors

Pohjoisen merijään uusi sulamisennätys

Pohjoisen merijään uusi sulamisennätys saavutetaan tänä vuonna. Asia on käytännössä jo varma, koska aikaisempi vuoden 2007 ennätys on jo lähes saavutettu, ja aikaa minimiin on vielä kokonainen kuukausi.

Alla oleva kuva perustuu satelliittimittauksiin, ja se kertoo jään peittämän merialueen pinta-alan.

Ajan tasalla oleva kuva löytyy tästä linkistä:

http://www.ijis.iarc.uaf.edu/en/home/seaice_extent.htm

Merijään tilavuudesta ei ole olemassa tarkkoja mittauksia. Paras käytettävissä oleva tieto lienee PIOMAS-malli, jonka trendi näyttää tältä:

Kuvaaja löytyy osoitteesta:

http://psc.apl.washington.edu/wordpress/research/projects/arctic-sea-ice-volume-anomaly/

Kaksi vuotta sitten tehty merijään tilavuuden muutoksen ekstrapolointiin perustuva ennuste näyttää totuudenmukaiselta.

Pohjoisnapa jäätön tämän vuosikymmenen aikana?

Pohjoisnapa tullee kesäisin olemaan kokonaan jäätön tämän vuosikymmenen aikana. Sillä voi olla arvaamattomia vaikutuksia pohjoisen pallonpuoliskon ilmastoon.

Merijään häviäminen johtuu maapallon ilmaston lämpenemisestä. Ihmiskunnan ilmakehään päästämät kasvihuonekaasut voimistavat kasvihuoneilmiötä, jonka luonnollisena seurauksena ilmasto lämpenee. Pohjoisen merijään kesäinen katoaminen tulee olemaan ensimmäinen suuri konkreettinen osoitus ilmaston lämpenemisestä. Samalla se voi olla horjahduspiste, jonka jälkeen lämpeneminen riistäytyy käsistä. Päästöjen vähentäminen ei enää auta, jos maapallon heijastavuus vähenee liikaa ja lämpeneminen tämän johdosta kiihtyy nopeammin kuin päästöjen vähentäminen sitä hidastaa.

Ilmastonmuutoksen torjuminen olisi pitänyt toden teolla aloittaa viimeistään kolmekymmentä vuotta sitten. Toistaiseksi asian hyväksi ei ole puhumisen lisäksi tehty mitään. Keinoja olisi ollut käytettävissä:

Ympäristöaktivismi on syynä ilmastokriisiin

Yhä edelleen kehitys etenee vastakkaiseen suuntaan kuin pitäisi:

Satu Hassi Saksan energiasta

Ilmaston lämpeneminen voidaan ehkä pysäyttää poistamalla kasvihuonekaasuja ilmakehästä. Se vaatii suunnattoman paljon enemmän resursseja kuin päästöjen kääntäminen laskuun 30 vuotta sitten olisi vaatinut.

Faktaa ydinvoimasta ja uusiutuvasta energiasta

Tässä puheessa on aivan kaikki faktat sekä asioiden mittasuhteet kohdallaan.

Koko tilaisuudessa pidettiin kuusi puhetta, jotka ovat nähtävissä täällä:

http://www.abc.net.au/tv/bigideas/stories/2012/08/06/3561706.htm

Rohkaisevaa huomata, miten yleisö ymmärsi asian, kun se asiallisesti ja kiihkottomasti esitettiin.

James Hansen: Miksi minun on puhuttava ilmastonmuutoksesta

Rauli Partanen on Kaikenhuippu-blogissaan julkaissut säännöllisesti muiden mielenkiintoisten aiheiden lomassa viikon videoita. Viimeisin viikon video on syytä julkaista laakemmallekin yleisölle. Videolla James Hansen kertoo omasta urastaan, ilmastotutkimuksen havainnoista, sekä kohtaamastaan vastarinnasta, jolla hänet on muutamaan otteeseen yritetty vaientaa. Hän esittää myös Fee and dividend päästöveromallinsa, josta olen aiemmin kirjoittanut täällä.

PS. Älkää toki unohtako Vitsknurkkaa. Löytyy oikeasta sivupalkista muiden blogisyötteiden alapuolelta. Huumoria ei sentään sovi unohtaa.

Maailman suurin biovoimala paloi

Tilburyn hiilivoimalan muuttaminen biovoimalaksi aloitettiin noin vuosi sitten. Voimala tuotti 750 MW sähköä pelkästään puupellettiä polttamalla. Uusittu voimala ehti olla käytössä pari kuukautta, kunnes pellettisiiloissa syttyi viime viikolla tuhoisa tulipalo.

Neljäntuhannen tonnin pellettivaraston syttymissyytä ei vielä varmuudella tiedetä, eikä tuhojen laajuudesta ole toistaiseksi uutisoitu.

Biomassa on huomattavasti syttymisherkempää kuin kivihiili, jolle voimala on alun perin suunniteltu. Päästövähennystavoitteiden myötä pelletin, tai pelletin ja hiilen sekapolttoa ollaan lisäämässä useissa kohteissa meillä Suomessakin. Tilburyn esimerkki osoittaa, ettei polttoaineen vaihto ole aivan yksinkertainen eikä riskitön. Pelletti on erittäin kuivaa ja pellettipalon sammuttaminen on vaikeaa. Pelletti turpoaa kastuessaan, mikä rajoittaa veden käyttöä sammutuksessa. Siilossa turpoava pelletti voi murtaa siilon ja aiheuttaa lisätuhoja. Kuiva puupöly on myös hyvin räjähdysherkkää.

Tuore biomassa, kuten metsähake, syttyy varastoitaessa herkästi aivan itsestään. Hakkeesta muodostuva pöly sisältää bakteeritoiminnan johdosta erilaisia endotoksiineja, mitkä tekevät pölyn hengittämisen terveydelle vaaralliseksi. Suuret hakemäärät voivat levittää ympäristöön epämiellyttävää hajua.

Kaikki luetellut ongelmat ovat tietenkin ratkaistavissa. Kokemuksia suurista biovoimaloista on toistaiseksi melko niukasti, joten biomassan käytön aiheuttamia lopullisia kustannuksia ei varmuudella vielä tiedetä.

Pelletin saatavuus on toinen kysymys. Tilburyyn pelletit tuotiin Georgiasta, Yhdysvalloista. Bioenergian lisäämistä on Suomessa perusteltu mm. sen työllistävällä vaikutuksella kotimaassa. Toteutuuko tämä, vai tuleeko biomassasta uusi bulkkituote maailmanmarkkinoille fossiilisten polttoaineiden rinnalle, on toistaiseksi avoin kysymys. Tilburyn 750 MW:n pellettivoimala polttaisi pikaisen arvion mukaan noin neljä miljoonaa tonnia pellettiä vuodessa. Määrä ylittää Suomen vuosituotannon noin kymmenkertaisesti.

• Tilbury Power Station
• RWE to convert Tilbury power station into biomass plant
• Operations at Britain’s biggest biomass power station in Tilbury set to start at end of month
• Fire threatens power station
• Tilbury power station blazes as wood pellets catch fire
• Tilbury power station blaze under control

Vihreä vallankumous alkamassa?

Osmo Soininvaara on heittäytymässä puolueelleen hankalaksi. Viitteitä tästä on ollut nähtävissä jo kauan aikaa, nyt aivan uutisotsikoissa asti.

Vihreät välttelevät kannanottoja Soininvaaran ydinvoimanäkemyksiin

Vihreät välttelevät kommentteja entisen puheenjohtajansa Osmo Soininvaaran ydinvoimanäkemyksiin. Soininvaara toivoo puolueltaan vastaisuudessa muuttumista yleispuolueeksi, jolle muunkinlaiset kannat kelpaisivat. Soininvaaran mielestä vihreiden pitäisi miettiä uudelleen suhdettaan muun muassa ydinvoimaan.

Soininvaara: Ydinvoiman kannattajien mahduttava vihreisiin

Soininvaaran mukaan monet vihertävät insinöörit eivät voi puolueen jyrkän ydinvoimavastaisuuden vuoksi liittyä vihreisiin.

Koska on paljon sellaisia vihreiden potentiaalisia kannattajia, jotka ovat päätyneet ydinvoiman kannattamiseen, niin ei ole mieltä rajata näitä ihmisiä puolueen ulkopuolelle.

Maailma tarvitsee energiaa. Tarvitaan valoa, lämpöä, käyttövoimaa koneisiin, laitteisiin ja ajoneuvoihin. Hyppimässä marakattiasuun pukeutuneena kadulla ja huoltoasemilla, saadaan ihmisiä ärsytettyä, kenties hymyilemään huvittuneesti, tai tuntemaan säälinsekaista myötähäpeää. Suurin osa ihmiskunnasta elää selvästi alle länsimaisen elintason, mutta on tavoittelemassa samoja mukavuuksia, terveyspalveluita ja vaurautta kuin meillä jo on. Vihreät eivät suoranaisesti vastusta tätä kehitystä, mutta jos vaatii kaiken tarvittavan infrastruktuurin pyörittämistä tuulella ja auringonpaisteella, on kuin vaatisi tulipalon sammuttamista ilman vettä.

Katso myös Soininvaaran haastattelu Yle Areenalta.

Miksi vihreä vallankumous ilman ydinvoimaa ei ole uskottava? Se selvittämisen voi aloittaa vaikkapa lukemalla Cambridgen yliopiston fysiikan professori David MacKayn kansantajuisen kirjan

Sustainable Energy – without the hot air

Soininvaaran kaltaisia realismista tinkimättömiä ajattelijoita, jotka uskaltavat myös sanoa asiat ääneen, tarvitaan paljon enemmän.