Helsingin energiapäätökset eivät ole Suomen ilmastopolitiikkaa

Helsingin kaupunki on omistajan roolissa sulkemassa energiayhtiönsä yhden voimalaitoksen. Suljettavan voimalaitoksen tuotanto on suunniteltu korvattavaksi uusilla, biomassaa polttavilla lämpökeskuksilla. Sähköntuotantoa ei ole tarkoitus korvata. Asia esitetään tässä:

Esitys päättäjille: Hanasaaren voimalaitos ajetaan alas 20-luvun alkupuolella

Perusteluja on kaksi:

Ratkaisu vapauttaa valtaosan nykyisestä Hanasaaren voimalaitosalueesta asuinalueeksi noin 6000 – 8000 asukkaalle ja mahdollistaa kantakaupungin ja Laajasalon yhdistävien Kruunusiltojen rakentamisen. Siltaa ei voi rakentaa, jos polttoainetta kuljettavien alusten täytyy päästä Hanasaareen.

ja..

Valtuusto on päättänyt, että Helsinki vähentää energiantuotantonsa kasvihuonepäästöjä 20 prosenttia vuoteen 2020 mennessä vuoden 1990 tasosta ja nostaa uusiutuvien energialähteiden osuuden 20 prosenttiin sähkön ja lämmön tuotannossa.

Julkisessa keskustelussa ja mediassa Helsingin suunnitelma nähdään ensisijaisesti ja lähes yksinomaan päästövähennyksen näkökulmasta. Kuinka suurista päästöistä mahtaa olla kysymys? En löytänyt tuoreempaa tilastoa laitoskohtaisista päästöistä, tämä on vuodelta 2011. Osa luetelluista laitoksista on jo suljettu, kuten Inkoon voimalaitos ja Koverharin terästehdas. Merkittäviä, yhä toimivia päästölähteitä löytyy pääkaupunkiseudulta sen sijaan useita.

Suomen suurimmat laitoskohtaiset päästöt 2011

Suomen suurimmat laitoskohtaiset päästöt 2011. Lähde: Energiamarkkinavirasto.

Ympäristöministeriö julkaisee sivuillaan Suomen Kansallisen ilmastopolitiikan, jossa kerrotaan Suomen tavoitteet vuoteen 2020 mennessä. Nämä tavoitteet on siis sovittu EU:ssa jäsenmaiden kesken, eikä Suomeen kohdistu muita velvoitteita:

Vähentää päästöjä 16 prosentilla päästökaupan ulkopuolisilla sektoreilla (esimerkiksi rakentaminen, rakennusten lämmitys, asuminen, maatalous, liikenne ja jätehuolto sekä teollisuuden fluoratut kasvihuonekaasut).

ja..

Nostaa uusiutuvan energian osuus 38 prosenttiin energian loppukulutuksesta.

ja..

Näiden ohella EU:n laajuiseen päästökauppajärjestelmään kuuluvat toimijat vähentävät hiilidioksidipäästöjä 21 % vuoteen 2020 mennessä verrattuna vuoden 2005 tasoon.

Energian tuotanto kuuluu päästökauppajärjestelmään, joten Helsingin mahdollista sulkemispäätöstä ei voida laskea mainittuun 16 prosentin tavoitteeseen mukaan, vaan se on edelleen saavutettava muualla, päästökauppajärjestelmän ulkopuolella. Voidaan ajatella, että Helsingin päätös jopa vaikeuttaa kansallisen tavoitteen täyttämistä, koska Helsinki tulisi polttamaan melkoisen osan saatavissa olevasta biomassasta, jolloin sen riittävyys muihin kohteisiin vaikeutuu. Biomassan kuljetus myös lisää liikennettä, jonka päästöt kuuluvat tämän 16% vähennystavoitteen piiriin.

Päästökauppajärjestelmästä olen kirjoittanut aiemmin täällä:

Euroopan unionin päästökauppa ja kansalliset vähennystavoitteet

Uusiutuvan energian määrää hiilen vaihtaminen biomassaan luonnollisesti lisää. Muutos lisäisi uusiutuvan energian määrää ehkä n. 2 TWh vuodessa, mikä lisäisi uusiutuvan energian osuutta Suomessa 0,8 prosenttiyksikköä.

Biomassan polttaminen ei ole päästötöntä. Asiaa on käsitelty täällä:

Bioenergialla on huomattavan suuret CO2-päästöt

Yhdessä päästökaupan mekanismin kanssa tästä seuraa se, että EU:n tasolla päästöt voivat kasvaa. Jos vapautuneet päästöoikeudet käytetään muualla, päästöt eivät vähene, ja samaan aikaan Helsingissä lisätään biomassan polttamista, päästöt kasvavat. Tämä tuskin on Helsingin ilmastopolitiikan tavoite?

Vihreä lanka kirjoittaa 26.10.2015 – Greenpeacea lainaten otsikolla:

”Suomen suurin ilmastopäätös” tehdään tänään Helsingissä

Kuten jo todettiin, päätös ei liity Suomen keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan päästövähennyksiin millään tavalla. Asia todetaan myös Helsingin itsensä julkaisemissa dokumenteissa. Konsernijaoston esityslistan seuraavissa liitteissä sanotaan:

Liite 1 – Esitys kehitysohjelman toteuttamisesta

Hiilidioksidipäästöjen osalta Euroopan päästöjen taso on määritetty päästökauppajärjestelmässä, joka kattaa suurten teollisuus- ja energiantuotantolaitosten hiilidioksidipäästöt. Tällöin paikallisesti toteutetut päästövähennystoimet vapauttavat päästöoikeuksia käytettäväksi muualla EU:n alueella. EU:n päästökaupan piirissä olevat päästöt eivät siis vähene. Myös Helenin tuotanto kuuluu päästökaupan piiriin.

Liite 3 – Hajautettu energiantuotanto -raportti

Helen Oy:n koko energiantuotanto kuuluu EU:n laajuiseen päästökauppaan, joka toteuttaa EU:n yhteistä päästövähennystavoitetta. Päästökaupassa yrityksen pitää hankkia jokaiselle tuottamalleen hiilidioksiditonnille vastaavan määrän päästöoikeuksia. Päästöoikeuksia voi ostaa tarvitsemansa määrän tai vaihtoehtoisesti vähentää päästöjään. Hiilidioksidipäästöt vähenevät vääjäämättä EU:n asettamaan päästötasoon, sillä kaikki yritykset toimivat saman päästökiintiön alaisena. Jos joku toimija tekee päästövähennyksiä kalliimmalla, ostaa toinen toimija vapautuneet päästöoikeudet vastaavasti halvemmalla. Helen Oy, joka toimii kilpailluilla markkinoilla, on ainoa suomalainen päästökaupassa toimiva energiayhtiö, jolle on asetettu yhtiökohtainen päästövähennystavoite.

Poimin näistä vielä oleelliset lauseet erikseen:

..paikallisesti toteutetut päästövähennystoimet vapauttavat päästöoikeuksia käytettäväksi muualla EU:n alueella. EU:n päästökaupan piirissä olevat päästöt eivät siis vähene.

ja..

Helen Oy, joka toimii kilpailluilla markkinoilla, on ainoa suomalainen päästökaupassa toimiva energiayhtiö, jolle on asetettu yhtiökohtainen päästövähennystavoite.

Lisäksi liitteessä 1 sanotaan:

Vanhimmat Helsingissä sijaitsevat voimalaitokset ovat Hanasaari B (1974 / 1977) ja Salmisaari B (1984). Molempien laitosten käytettävyys on ollut korkea ja hyvän kunnossapidon johdosta niiden jäljellä oleva tekninen käyttöikä on edelleen yli 20 vuotta.

Pöydällä olevista vaihtoehdoista kertoo mm. tämä teksti:

Uusi vaihtoehto vastaa energiamarkkinoiden muutoksiin

Tekstin lopussa todetaan:

Vaikka Hanasaaren voimalaitoksesta luovuttaisiin, kolmen laitoksen käyttöä lisäämällä menetys pystyttäisiin kuitenkin vuositasolla aika hyvin paikkaamaan. Vuositasolla yhteistuotannon vähenemä olisi melko pieni.

ja..

Helenin hallitus totesi kesällä, että mikään kolmesta vaihtoehdosta ei ole liiketaloudellisesti kannattava, eli hallitus ei esitä niistä minkään toteuttamista. Mutta jos Helsingin kaupunki päättää jonkin näistä toteuttaa, uusi vaihtoehto rasittaa yhtiön taloutta vähiten. Tämän vaihtoehdon investoinnit olisivat noin 360 miljoonaa euroa, ja kokonaiskustannuksiltaan se olisi selvitetyistä vaihtoehdoista edullisin.

Näistä sitaateista voinee päätellä seuraavaa:

  • EU:n päästöt eivät Helsingin päätöksen myötä vähene. Ne voivat jopa kasvaa.
  • Päätös ei liity Suomen ilmastopolitiikan päästövähennyksiin mitenkään, koska energiantuotanto kuuluu päästökauppajärjestelmään. Päästökauppajärjestelmän päästöt on kiintiöity, ja ne vähenevät suunnitelman mukaisesti, riippumatta siitä, mitä yksittäiset toimijat tekevät. Suomen ilmastopolitiikan tehtävänä on vähentää päästökaupan ulkopuolisia päästöjä. 
  • Pelkästään nykyisten toimintojen siirtäminen voimalaitosalueelta muualle, suunnitellulta 6000-8000 asukkaan alueelta, maksaa 45000-60000 €/asukas.
  • Suljettavan laitoksen jäljellä oleva tekninen käyttöikä on yli 20 vuotta, ja kaikki esitetyt korvaavat vaihtoehdot ovat yhtiölle tappiollisia. Yhdellekään toiselle vapailla markkinoilla toimivalle energiayhtiölle ei ole – vieläpä omistajan taholta – kohdistettu vastaavia kilpailukykyä rajoittavia vaatimuksia. Vain Helsinki haluaa ampua itseään jalkaan.
  1. Helsingin eneriantuotanto
  2. Uusiutuva energia Suomessa

Euroopan unionin päästökauppa ja kansalliset vähennystavoitteet

Euroopan unionissa on yhteisesti sovitut periaatteet, miten päästöjen vähentämistä ohjataan. Ohjauskeinoja on pääasiassa kaksi: päästökauppa, sekä kansalliset päästötavoitteet. Koska näiden erot ovat melko huonosti tunnettuja, kokoan tähän yhteen aivan perusasiat, sekä muutamia linkkejä, joista asiaan voi perehtyä tarkemmin.

Aluksi suomeksi tekstitetty video.

Päästökaupan piiriin kuuluu Euroopassa yksitoistatuhatta voima- ja muuta teollisuuslaitosta 31 maassa. Ne tuottavat yhteensä noin 45% EU:n päästöistä. Nämä päästöt ovat EU:n yhteisiä päästöjä, eikä niitä lasketa maakohtaisiin päästöihin. Hyvä selostus löytyy tästä.

Järjestelmässä on mukana yli 11 000 teollisuuslaitosta. Päästökaupan piiriin kuuluvat sähkön- ja kaukolämmöntuotanto, metallien jalostusteollisuus, sellu- ja paperiteollisuus, kemianteollisuus, lentoliikenne sekä rakennustuoteteollisuus. Päästökaupan piirissä olevien tahojen kasvihuonekaasupäästöjen tulee direktiivin mukaan vähentyä 21 prosenttia vuosien 2005–2020 välillä.

Päästökaupassa jokaisen toimijan on hankittava päästöjään vastaavan määrä päästöoikeuksia. Oikeuksia on jäsenmaille jaettu ilmaiseksi sekä huutokaupattu. Jokainen yritys voi myös myydä ylimääräisiä oikeuksia muille yrityksille, tai ostaa niitä muilta, mikäli omat eivät riitä.

Päästöoikeuksien määrä markkinoilla on rajattu. Niiden määrää vähennetään vuosittain 1,74%. Meneillään oleva kolmas päästökauppakausi päättyy vuonna 2020, jonka aikana markkinoille laskettavia päästöoikeuksia ja siten päästöjä vähennetään 1,74% vuosittain. Näin 2020 saavutetaan 21 % vähennys vuoden 2005 tasoon verrattuna.

Direktiivin mukaisesti päästökauppaa jatketaan vuoden 2020 jälkeen. Suunnitelmissa on lisätä vuosittaista vähennystä 2,2 %:iin, jolloin vuoteen 2030 mennessä saavutetaan 43% vähennys vertailuvuoteen 2005 nähden.

Päästökauppasektorilla ei siis ole kansallisia tavoitteita lainkaan. Tavoite on EU:n yhteinen. Tämä johtaa siihen, että esim. jos kivihiilen polttamista energian tuotannossa vähennetään Suomessa, markkinoille vapautuu vastaava määrä päästöoikeuksia. Se laskee päästöoikeuksien hintaa, mikä tekee päästöt muualla EU:n alueella halvemmiksi. Markkinatalouden lainalaisuuksien perusteella voidaan olettaa, että Suomessa tehty vähennys aiheuttaa vastaavan suuruisen lisäyksen muissa EU-maissa. Päästökauppajärjestelmä kuitenkin takaa sen, että järjestelmään kuuluvat päästöt vähenevät suunnitelman mukaisesti 1,74% vuodessa.

55% EU:n päästöistä ei kuulu päästökaupan piiriin. Ilmasto-opas kertoo niistä näin:

EU:ssa päästökaupan ulkopuolisten alojen (rakentaminen, rakennusten lämmitys, asuminen, maatalous, liikenne, jätehuolto, teollisuudessa käytettävät F-kaasut) tulee pienentää päästöjään yhteensä 10 prosentilla vuoden 2005 määrästä vuoteen 2020 mennessä). [16], [2] Päästökaupan ulkopuolisten alojen päästövähennystavoite on jaettu jäsenmaille kansallista taakanjakoa koskevalla päätöksellä. Suomen päästövähennystavoite on 16 prosenttia (vuoden 1990-tasolta) aikavälillä 2005–2020.

Eri maiden tavoitteet päästökaupan ulkopuolisille päästöille on esitetty seuraavassa taulukossa.

Kansalliset_päästövähennystavoitteet

Kuva 1. EU:n jäsenmaiden kasvihuonekaasujen päästörajat päästökaupan ulkopuolisille sektoreille vuoteen 2020 mennessä (vertailuvuosi 2005)

Taulukosta nähdään, että Suomen tavoite on vähentää 16%.

Koska energian tuotanto on päästökaupan piirissä, siinä tehtäviä vähennyksiä ei lasketa tähän 16% mukaan. Rautalangasta väännettynä, jos korvaamme hiilivoimaa jollain päästöttömällä tuotannolla, saavutettuja päästövähennyksiä ei lasketa tähän 16% mukaan, vaan ne on edelleen saavutettava täysimääräisesti päästökaupan ulkopuolella, täysin riippumatta siitä, miten päästöt muuttuvat energian tuotannossa.

Päästökaupan ideana on ohjata vähennykset sinne, missä ne on edullisimmin tehtävissä. Mikäli yritys katsoo, että päästövähennys tulee halvemmaksi kuin päästöoikeuksien ostaminen, sen kannattaa vähennys tehdä, muuten ei. Tämä idea on siinä mielessä nerokas, että se (sen pitäisi) tuottaa vähennyksiä pienimmillä mahdollisilla kustannuksilla. Päällekkäisten poliittisten ohjauskeinojen asettaminen, kuten esim. tuulivoiman määrätavoitteet, johtavat helposti siihen, että päästövähennykset maksavat enemmän kuin olisi tarpeen. Tuulivoiman lisääminen toki lasketaan mukaan uusiutuvan energian lisäystavoitteeseen, joka on EU:ssa sovittu maakohtaisesti. Päällekkäiset ohjauskeinot myös vesittävät päästökaupan ideaa, mikä on nyt osaltaan johtanut siihen, että päästöoikeuksien hinta on pitkään ollut hyvin alhainen eikä tehokkaasti ohjaa vähennyksiin.

Kuva 2.

Kuva 2. Päästöoikeuksien hintakehitys EU:n päästökaupassa.

Helsingin energiapolitiikka on tällä hetkellä näkyvästi esillä, koska isoja päätöksiä ollaan tekemässä tämän vuoden aikana. Helsingin sähkön- ja kaukolämmön tuotanto kuuluu päästökauppaan, eikä sen päästöjen vähentäminen päästökaupan takia, tai ansiosta, vaikuta EU:n päästöihin mitenkään, eikä myöskään vähennä tarvetta päästökauppasektorin ulkopuolisten päästöjen vähentämiselle Suomessa.

Kirjoitin tämän tekstin, koska ilmasto- ja energiapolitiikkaa koskevasta keskustelusta voi päätellä, että päästökaupan toimintaperiaatetta ei aina ymmärretä. Toivon, että teksti selvittää asiaa. En ota kantaa siihen, onko päästökauppa hyvä vai huono asia. Se on kuitenkin EU:ssa sovittu ohjauskeino, eikä päästökauppasektoriin kohdistuvista muista ohjauskeinoista ole välitöntä hyötyä.

On tietenkin mahdollista, jopa toivottavaa, että päästöoikeuksien ”alennusmyynnistä” vedetään EU:ssa oikeat johtopäätökset, ja vähennetään vuosittaista markkinoille jaettavaa päästöoikeuksien määrää vastaavasti. On kuitenkin epätodennäköistä, että tämä korjausliike tehtäisiin meneillään olevan kauden aikana, ennen vuotta 2021.

Edit – 15.8.2015

Unohdin mainita yhden tärkeän näkökohdan päästökaupan vaikutuksesta. Biomassa luokitellaan päästöttömäksi, jonka polttaminen on siten päästökaupan ulkopuolelta. Todellisuudessa biomassa ei ole päästötöntä, josta olen aikaisemmin kirjoittanut mm. tässä. Jos esim. päästökaupan piirissä olevaa kivihiiltä korvataan biomassalla, korvatun hiilen päästöoikeudet vapautuvat markkinoille, ja ne voidaan käyttää jossain muualla. Näin ollen, jos kivihiilen polttaminen ei vähene, ainoastaan siirtyy muualle samalla kun biomassan polttaminen lisääntyy, kokonaispäästöt lisääntyvät.

  1. Euroopan unionin ilmastopolitiikka ohjaa jäsenmaita
  2. The EU Emissions Trading System (EU ETS)
  3. Wikipedia: European Union Emission Trading Scheme
  4. Mitä on päästökauppa?
  5. Henkilökohtainen päästökauppa
  6. Vapaaehtoinen päästökauppa
  7. Hiilivero James Hansenin mallin mukaan

Kommentteja Leo Straniuksen blogiin ”Hiilivapaa Helsinki: Viisi huomiota Helsingin energiapolitiikasta”

question-mark-cloud1Leo Stranius kirjoitti blogissaan Hiilivapaa Helsinki: Viisi huomiota Helsingin energiapolitiikasta”. Teksti sisältää siinä määrin yleistyksiä, poisjättämisiä ja vääristelyjä, etten voi olla kommentoimatta sitä. Koska kyseessä ei ole aivan yksinkertainen asia, perusteellisesta kommentista tulee väkisinkin pitkän puoleinen, pahoittelen.

Tuulivoiman hinta on viime vuosina tullut merkittävästi alas. Hinta on hänen mukaansa samalla tasolla ydinvoiman kanssa (esimerkiksi OL3-projekti).

Tarkoittaako tämä sitä, että tuulivoimaa kannattaa rakentaa, koska se on edullista? Jos sen hinta on samalla tasolla ydinvoiman kanssa, tarkoittaako tämä myös sitä, että ydinvoimaakin kannattaa rakentaa, koska se on edullista? Loogisesti ajatellen tarkoittaa.

Olkiluoto 3 on epäonnistunut projekti, jollaisen käyttäminen tällaisissa vertailuissa on kirsikanpoimintaa. Pelkän tuotetun sähkön hinnan käyttäminen vertailuissa on poisjättämistä, koska oikea vertailutapa on käyttää systeemihintaa. Tuulivoiman systeemihinta nousee jyrkästi sen osuuden kasvaessa. Tämä käy ilmi tutkimuksesta Nuclear Energy and Renewables – System Effects in Low-carbon Electricity Systemstaulukosta sivulla 7.

Helsingissä voitaisiin tuottaa tuulivoimalla kaikki sähkö ja osa kaukolämmöstä. Peter Lund esitteli laskelmaa, jonka mukaan 486 MW tuulivoimaa tuottaisi 27 % Helsingin sähköntarpeesta vuodessa, 1349 MW tuulivoimaa tuottaisi 71 % sähköstä (2 % lämmöstä) ja 2910 MW tuulivoimaa (+142 GWh lämpövarasto) tuottaisi 95 % sähköstä ja 45 % lämmöstä vuodessa.

Ei voida, kahdestakin syystä:

  1. Helsingissä ei aina tuule tarpeeksi. Välillä on niin tyyntä, että Helsingin 150 metrisistä hiilivoimaloiden savupiipuista purkautuva savu nousee pystysuoraan ylöspäin vielä vähintään toiset 150 metriä. Sellaisella, usein talvisena pakkaspäivänä, Helsingin alueella ei voida tuottaa yhtään tuulivoimaa. Helsinki kuitenkin tarvitsee sähköä ja kaukolämpöä koko ajan kulutusta vastaavan määrän.
  2. Helsinkiin ei mahdu 2910 MW tuulivoimaa. Kaupungin maa- ja merialueiden yhteenlaskettu pinta-ala on 715,48 km2. Tuulivoiman keskimääräisenä tehotiheytenä voitaneen pitää 2 W/m2, joka on jo varsin optimistinen arvo, monet tuulipuistot alittavat tämän arvon selvästi. Jos Helsingin maa- ja merialueet rakennettaisiin täyteen tuulivoimaa, olisi keskimääräinen tuuliteho näillä perusteilla 1431 MW, vain noin puolet Straniuksen tekstissä mainitusta 2910 MW:sta.

Vai tarkoitettiinko tässä asennettua tehoa? Siinä tapauksessa väite saattaa pitää paikkansa, jos tarkastellaan tuotettua energiaa, megawattitunteja, mutta ei pidä paikkaansa jos tarkastellaan tehoa, megawatteja. Kohdan 1. syy pysyy voimassa.

Myös kivihiilivoimalat ovat maisemahaitta. Yleensä tuulivoimasta puhutaan maisemahaittana.

Tämä on tietenkin mielipidekysymys, josta on turha kiistellä. Mainittakoon kuitenkin, että biovoimalat ovat aivan samannäköisiä kuin hiilivoimalat.

Helsinki voisi luopua kivihiilestä vaikka heti vaarantamatta omaa sähkönsaantiaan. Helsinki tuottaa tällä hetkellä 40 prosenttia enemmän sähköä kuin käyttää. Jättämällä ylijäämä tuottamatta, voitaisiin kivihiilen käyttö lopettaa.

Väittämä on itsessään ehkä oikein, mutta jättää kokonaan huomioimatta kaukolämmön. Kokonaisuus huomioon ottaen, Helsingillä ei ole mitään mahdollisuutta luopua kivihiilestä korvaamatta sitä jollakin muulla energianlähteellä.

Perustelut:

Helsingin voimalaitokset, tehot ja polttoaineet:

Voimala Polttoaine Sähkö (MW) Kaukolämpö (MW)
Vuosaari Maakaasu 630 580
Hanasaari Kivihiili 220 445
Salmisaari Kivihiili 160 300

Todetaan, että polttoaineiden tehot Helsingissä sähkölle ovat:

  • Maakaasu 630 MW
  • Kivihiili 380 MW
  • Yhteensä 1010 MW

Kivihiilen osuus sähkötehosta on 38 %. Tästä, ja tekstissä mainitusta 40 %:n ylituotannosta on ilmeisesti vedetty se johtopäätös, että hiilestä voitaisiin luopua. Pitäisi vielä varmistaa, riittääkö pelkkä maakaasuteho 630 MW myös kulutushuippujen aikana. Mikäli ei riitä, väite ei edes teoriassa pidä paikkaansa. Toki Helsinki voi tuoda sähköä rajojensa ulkopuoleltakin.

Liiketoiminnan on oltava kannattavaa, muuten sitä ei voida tehdä. Jos hiilisähköstä luovutaan, luovutaan myös sen tuomasta voitosta. Voiko Helen toimia kannattavasti ilman sitä? Mikäli ei voi, kivihiilestä ei voida luopua.

Todetaan, että yhteistuotantovoimalaitosten polttoaineiden tehot Helsingissä kaukolämmölle ovat:

  • Maakaasu 580 MW
  • Kivihiili 745 MW
  • Yhteensä 1325 MW

Kivihiilen osuus lämpötehosta on 56 %.

Helen julkaisee nettisivuillaan kaavion, josta ilmenee kaukolämmön alkuperä:

http://helen.fi/ymparisto/kaukolampo_alkupera.html

Kivihiilen osuus tuotetusta kaukolämpöenergiasta vuonna 2012 oli 44 %.

Näin suurta osuutta sekä tehosta että energiasta ei voida pudottaa pois. Asiaa ei tarvinne enempää perustella?

Tarvitaan poliittista tahtoa. Teknologia päästöjen vähentämiseksi on olemassa ja se on taloudellisesti kannattavaa.

Jos teknologia on olemassa, ja jos se on taloudellisesti kannattavampaa kuin nykyinen ratkaisu, poliittista tahtoa ei tarvita, vaan yrityksen johto osaa siirtyä päästöttömään teknologiaan aivan normaalien markkinatalouden periaatteiden mukaisesti. Helsingin Energia toimii markkinataloudessa vapailla markkinoilla. Toiminnan on oltava kannattavaa, koska yritys ei voi toimia kannattamattomasti. Se on yksinkertaisesti mahdotonta. Kannattamaton toiminta ajaa yrityksen konkurssiin.

Kansallisessa ilmasto- ja energiastrategiassa lähdetään siitä, että kivihiilen käyttö loppuu Suomessa vuoteen 2025 mennessä. Helsingissä tämä tarkoittaa sitä, että Hanasaaren ja Salmisaaren voimalaitokset tulee sulkea.

Energian tuotanto on päästökaupan piirissä. Päästökaupan tarkoituksena on asettaa päästökatto ja ohjata vähennykset sinne, missä ne on edullisinta toteuttaa. Periaatteena on, että vähennykset kannattaa toteuttaa, mikäli ne tulevat halvemmaksi kuin päästöoikeuksien ostaminen. Mikäli eivät tule halvemmaksi, investoinnit eivät ole kannattavia. Liikeyritykset osaavat itse laskea tällaiset asiat, eikä politiikan tarvitse puuttua asiaan. Sen takia päästökauppajärjestelmä on rakennettu. Lisäksi päästökauppasektorilla toteutettuja vähennyksiä ei lasketa mukaan kansallisiin päästövähennysvelvoitteisiin, jotka kohdistuvat päästökauppasektorin ulkopuolisiin päästöihin. EU:n tavoitteissa sanotaan selkeästi:

Vuosina 2013–2020 päästökauppaan kuuluvien alojen tulee vähentää päästöjään EU:n yhteisötason tavoitteen mukaisesti. Päästökaupan ulkopuolella Suomen päästövähennystavoite on 16 % vuoden 2005 tasosta vuoteen 2020 mennessä jäsenmaiden välisen taakanjakopäätöksen mukaisesti.

Päästökauppasektorilla tehtyjä päästövähennyksiä ei lasketa tähän 16 %:n mukaan. Päästökauppasektorilla käytetty biomassa on pois päästökauppasektorin ulkopuolisista käyttökohteista. Asiaa on ajateltava laajemmin kuin vain Helsingin, tai Suomen osalta.

Päällekkäisten ohjausmekanismien ja –strategioiden luominen on näin ollen aika erikoista, ja vesittää päästökaupan tavoitteen mahdollisimman kustannustehokkaasta toiminnasta. Helsingin Energian päästöjä ei tule laskea lainkaan Suomen kansallisiin päästöihin. Ne ovat EU:n päästöjä, ja niitä ohjataan päästökaupalla.

Yhden mahdollisuuden tähän tarjoaa biohiili.

Biohiili saattaa tarjota yhden mahdollisuuden. Sen valmistuksen skaalaaminen teolliseen mittakaavaan ei kuitenkaan vielä ole onnistunut. Ei itse torrefioinnin eikä pelletöinnin/briketöinnin osalta.

Olipa biopolttoaine missä muodossa tahansa, hakkeena, pellettinä, kaasuna tai biohiilenä, sillä on yksi vakava rajoite: Sitä ei voida käyttää enempää kuin sitä kasvaa. Käytännössä ei lähellekään sitä määrää mitä sitä kasvaa, koska puuta tarvitaan muuhunkin käyttöön. Suomen metsät kasvavat energiassa mitattuna n. 200 TWh vuodessa. Suomen primäärienergian kulutus on n. 400 TWh. Puuperäisiä polttoaineita käytetään Suomessa nyt jo n. 70 TWh. Esimerkiksi ”risupaketin” tavoitteena on nostaa hakkeen käyttö 25 TWh:iin. Biomassalta ei voida odottaa enempää kuin mitä se kykenee antamaan.

Tästä aiheesta olen kirjoittanut perusteellisen yhteenvedon aiemmin:

Metsäbiomassan energiapotentiaali Suomessa

Tuleeko biopolttoaineille päästökerroin? Biopolttoaineille tulee ennemmin tai myöhemmin jonkinlainen laskennallinen päästökerroin.

Toivottavasti tulee, koska niiden päästöt ovat suuremmat kuin fossiilisten polttoaineiden. Tällä hetkellä oletettu nolla-päästöisyys perustuu siihen olettamaan, että biopolttoaineeksi kaadetun puun tilalle kasvaa uusi, joka sitoo edellisen puun hiilen takaisin. Tämä ei kuitenkaan tapahdu hetkessä. Parhaimmillaan, metsätähteiden osalta, takaisinmaksuaika voi olla vain muutama vuosi, mutta kantojen osalta kymmeniä, jopa yli sata vuotta. Runkopuu on jossain siinä välillä. Tämä tarkoittaa sitä, että nyt poltettu biomassa vähentää ilmakehän hiilidioksidin määrää vasta takaisinmaksuajan jälkeen. Pahimmassa tapauksessa biopolttoaineen valmistukseen kuluu enemmän energiaa kuin siitä saadaan, eli päästöt kasvavat.

Myös joidenkin päästökomponenttien lisääntymiseen biomassan poltossa ei ole vielä kiinnitetty lainkaan huomiota. Yksi tällainen on typpioksiduuli, eli ilokaasu. Se on voimakas kasvihuonekaasu, jonka mahdollinen lisääntyminen biomassan poltossa ja seospoltossa tulee selvittää ja ottaa huomioon ennen kuin tehdään ratkaisuja, joista ei voi perääntyä.

Ehdoton EI uraaniverolle!

Uraanipelletti. Viisi pellettiä riittää sähkölämmitteisen omakotitalon vuoden tarpeeseen.

Uutisissa perjantaina:

Suomeen voitaisiin luoda veromalli, joka rokottaisi ydinvoimayhtiöiden saamia ansiottomia windfall-voittoja. Kyseessä olisi uraanin käyttöön kohdistuva vero, joka perittäisiin toiminnassa olevilta ydinlaitoksilta sekä Olkiluoto 3 -laitokselta sen aloitettua energiantuotannon.

Mitä ajattelisit tästä:

Suomeen voitaisiin luoda veromalli, joka rokottaisi tuulivoimayhtiöiden saamia ansiottomia windfall-voittoja. Kyseessä olisi tuulen käyttöön kohdistuva vero, joka perittäisiin toiminnassa olevilta tuulivoimaloilta, sekä rakenteilla olevilta tuulivoimaloilta niiden aloitettua energiantuotannon.

Molemmissa verotettaisiin päästötöntä energiantuotantoa, mutta olisi mielenkiintoista nähdä, millaisen reaktion jälkimmäinen uutisteksti synnyttäisi.

Ensin luotiin päästökauppajärjestelmä, joka nostaa fossiilienergian hintaa, koska tuottajat joutuvat ostamaan päästöoikeuksia. Tämä tekee päästöttömästä energiasta suhteessa halvempaa ja kannustaa siten lisäämään päästöttömän energian tuottamista. Nyt päästöttömälle energialle aiotaankin lätkäistä windfall-tyyppinen vero, joka vesittää päästökaupan aikaansaaman kustannushyödyn.

Mistä lähtien päästöttömyys on ollut ansiotonta? Luulin päästökaupan tarkoituksena olevan nimenomaan tehdä päästöttömästä energiasta niin houkutteleva investointikohde, että kukaan ei enää muuta haluaisi rakentaakaan, eikä ostaa. Samalla luulin päästöjen vähentämisen olevan energiapolitiikan yhtenä pääasiallisena tavoitteena, mutta olin nähtävästi väärässä. Politiikka on yhtä paksua kuin pitkääkin.

Uutisia:

Osmo Soininvaara: ”Energiaverotuksen sudenkuopat”

Soininvaara lienee yksi maamme fiksuimmista poliitikoista, eikä hänen tuore kannanottonsa energiaverotuksesta anna aihetta muuttaa tätä käsitystä.

Pari lainausta Soininvaaran tekstistä:

5) Unohdetaan kokonaan, että päästökauppasektorilla ylimääräiset ponnistelut eivät vähennä globaaleja päästöjä, koska käyttämättä jääneitä päästöoikeuksia ei polteta vaan myydään jollekin toiselle. Oikeata politiikkaa olisi vähentää liikkeellä olevien päästöoikeuksien määrää niin paljon, että päästöoikeuden jonnekin sadan euron tasolle hiilidioksiditonnilta ja unohtaa muu ohjaus.

Noihan minä kirjoitin vasta pari päivää sitten.

Nyt on muodostunut kannustin siirtyä maalämpöön myös kaukolämpöalueilla, missä ei ole mitään tolkkua. Ruotsissa näin muuten tapahtuu ja ruotsalaiset oikein ylpeilevät tällä ympäristörikoksella.

Tuotakin epäkohtaa sivusin samaisen postauksen kommentissa.

Ruotsin tilanteesta en tiedä tarpeeksi, mutta arvelen lämpöpumppujen suosion johtuvan osaltaan runsaasta, lähes päästöttömästä sähköntuotannosta, joka koostuu lähes pelkästään vesi- ja ydinvoimasta suhteella 50 % – 50 %, ks. IEA:n graafi.

Kirjoitus kannattaa lukea kokonaisuudessaan Soininvaaran blgogista, otsikolla Energiaverotuksen sudenkuopat. Blogin kommentit ovat poikkeuksetta keskiverto nettikeskustelua selvästi laadukkaampia, joten odotan mielenkiinnolla miten tähän Osmon avaukseen reagoidaan.

Mari Kiviniemi ja kummalliset mielipiteet

Helsingin Sanomat 24.8.2010 toteaa Kiviniemen virkonneen Helsingin energiantuotannosta seuraavalla tavalla:

”Me tiesimme jo kymmeniä vuosia sitten, että on hyvä käyttää kotimaisia polttoaineita, koska se luo työtä ja toimeentuloa Suomeen, mutta myös ilmastopolitiikan vuoksi päästöjä pitää vähentää. Täällä on tehty vihreiden, SDP:n ja kokoomuksen johdolla hiilenmustaa energiapolitiikkaa vuosikausia”, Kiviniemi sanoo STT:n haastattelussa.

Ja siksi siis Helsinki joutuu nyt ”karvaasti maksamaan” siitä, ettei pääkaupungissa ole noudatettu keskustalaista energiapolitiikkaa. Jos ja kun hallituksen ehdotelma energiaveroksi toteutuu.

Mitä ovat Kiviniemen tarkoittamat kotimaiset polttoaineet? Metsähaketta Suomessa on käytettävissä enintään 25 terawattituntia. Helsingin tarve on puolet tästä. Tarkempi selvitys aiheesta artikkelissa Metsäbiomassan energiapotentiaali Suomessa.

Entä turve? Sitä kyllä riittää, mutta se ei ilmastoystävällisyydessään vedä vertoja edes hiilelle, jota Helsingin käyttämästä energiasta on 33 %, loput on maakaasua + vesi- ja ydinvoimaosuuksia. (Tuotantoseloste)

Tästä aiheesta käytiin erittäin hyvä keskustelu hiljattain Osmo Soininvaaran blogissa otsikolla Helsingin lämmitys.

Mitä muuta keskusta ”tiesi jo kymmeniä vuosia sitten”. Esim. silloin, 1994, kun edellisen keskustalaisen pääministerin masinoimana torpattiin ydinvoima?

Oleellisinta on ymmärtää päästökaupan merkitys. Vuodesta 2013 lähtien päästökauppasektorin päästöt lasketaan EU:n päästöiksi, ei Suomen päästöiksi. Päästökauppasektorin, johon energian tuotanto kuuluu, päästöjä hallitaan päästöoikeuksilla käytävällä kaupalla. Liikkeelle lasketaan tietty määrä päästöyksiköitä, eikä päästöjä voi toteutua enempää kuin on yksiköitä. Jos Helsingissä vähennetään päästöjä, vastaava määrä yksiköitä vapautuu markkinoille, ja joku muu käyttää ne. Päästöjä kannattaa vähentää vain, jos vähentäminen maksaa vähemmän kuin yksiköiden ostaminen. Muussa tapauksessa kannattaa ostaa yksiköitä. Liikkeelle laskettavien päästöyksiköiden määrä vähenee vuosittain, jolloin päästötkin vähenevät. Tämä mekanismi ohjaa päästöjen vähentämisen sinne, missä se on halvinta. Piiskaamalla itseämme päällekkäisillä ohjauskeinoilla, energiaveroilla, emme todellisuudessa vähennä päästökauppasektorin päästöjä lainkaan.

Päästökauppasektorin ulkopuoliset päästöt lasketaan kansallisiksi päästöiksi, joille EU:ssa on asetettu erikseen vähennysvelvoitteet, kullekin maalle erikseen. Päästökauppaan kuuluvan energiantuotannon päästöjen vähentäminen ei vaikuta kansallisiin päästöihin, eikä kansalliseen velvoitteeseen millään tavalla. Se voi tehdä siitä vaikeampaa, jos suuria määriä metsäbiomassaa käytetään päästökauppasektorilla, jolloin se on poissa kansallisia päästöjä vähentävästä käytöstä. Hakkeen rahtaaminen Helsinkiin myös lisää liikenteen päästöjä, joita kansallisen velvoitteen mukaisesti tulisi vähentää.

Olen itse joutunut muuttamaan mielipidettäni biomassan käytön järkevyydestä suuren kokoluokan laitoksissa. Biomassaa ei riitä kaikille, joten se kannattaa käyttää siellä, missä siitä saadaan suurin hyöty; pienissä yksiköissä lähellä tuotantopaikkaa, ja mahdollisesti biodieselin valmistuksessa. Jotta Suomessa voisimme puhua energiapolitiikasta nykyisen populistisen sekoilun sijasta, poliitikkojen tulee perehtyä faktoihin, numeroihin, asioiden mittasuhteisiin ja realiteetteihin, sekä päästökaupan periaatteisiin. Puoluekartalla ei tällä hetkellä ole yhtäkään puoluetta, jonka voisi sanoa hallitsevan kokonaisuuden tässä asiassa, ja tekevän määrätietoista faktaperustaista, ilmastonsuojelun huomioon ottavaa energiapolitiikkaa.

Suurten kaupunkien energiantuotannon päästöttömyydestä on turha haaveilla niin kauan kuin ydinvoima ei ole vaihtoehtojen joukossa.

Greenpeace vastasi minulle!

Niinhän sitä sanotaan, että paras tapa saada asia kuulluksi, on ”haukkua” joku:

http://blogi.greenpeace-online.net/ilmasto-ja-energia/tunteeko-greenpeace-lainkaan-ilmastopolitiikkaa/

Tämä lause vastauksen alussa,

Taidamme kuitenkin olla Luukon kanssa enemmän samaa mieltä kuin eri mieltä.

pitänee täysin paikkansa.

Koska Greenpeacen blogiin ei voi kommentoida, kommentoin tänne.

Olemme siis liikuttavan yksimielisiä kunnianhimoisempien päästövähennysten tarpeesta. Motiivi meillä on toivottavasti sama, ilmastonmuutoksen torjuminen. Ok, emme saa riitaa aikaiseksi, eikä se ole tarkoituskaan.

Muutamia huomioita siis, päästökaupan mekanismeihin liittyen:

Jos me täällä, tai joku muu jossain muualla Euroopassa hyvää tarkoittaen vähentää päästökaupan piirissä olevaa CO2 päästöä, kuten esimerkiksi sulkemalla hiilivoimaloita, jää vastaava määrä päästöoikeuksia Euroopan päästökauppamarkkinoilla käyttämättä. Se laskee päästöoikeuksien hintaa, eikä mikään takaa, ettei joku muu silloin käyttäisi niitä joka tapauksessa. Eli päästöt Euroopan tasolla eivät välttämättä vähenekään.

Siksi kaikki toimet pitää mielestäni kohdistaa vain kolmeen asiaan asiaan:

  1. Päästökauppasektorin vähennystavoitteita täytyy lisätä.
  2. Päästökauppasektorin ulkopuolisen alueen päästövähennykset täytyy pyrkiä tekemään mahdollisimman kustannustehokkaasti.
  3. Hiilivuodot Euroopan ulkopuolelle tulee estää.

Tämä siis Euroopan sisällä. Tietenkin muu maailma täytyy saada mukaan, mutta se on kokonaan oma projektinsa. Eurooppa ei ole merkityksetön talousalue maailmassa, ja lukuisia painostuskeinojakin on varmaankin käytettävissä, jos niin halutaan.

Tärkeintä on aina, että päästövähennysten pitää olla mahdollisimman kustannustehokkaita, suomeksi sanottuna mahdollisimman ”halpoja”. Näin siksi, että silloin samalla määrällä euroja saadaan mahdollisimman paljon vähennyksiä aikaiseksi. Se lienee kaikkien edun mukaista? Keinoista ei saa tulla tärkeämpiä kuin tavoitteista, isot asiat eivät saa jäädä pienempien varjoon.

Minä en tiedä, onko päästökauppa paras työkalu, mutta se on nyt ainoa suora markkinoiden ohjauskeino mikä meillä on. Erittäin mielenkiintoinen vaihtoehto voisi olla ns. Hansenin hiilivero josta olen aiemmin kirjoittanut täällä:

https://planeetta.wordpress.com/2009/05/23/hiilivero-james-hansenin-mallin-mukaan/

Rakentavin terveisin, Kaitsu.

Päästövähennysten tulee olla kustannustehokkaita ja järkeviä

Greenpeace arvostelee Suomen pyrkimyksiä lieventää IED-, eli IPPC-direktiivin asettamia vaatimuksia vanhoille hiili-, öljy- ja turvelaitoksille. Direktiivi koskee lähes kaikkia teollisuuden päästöjä ilmaan ja vesistöön, sekä kiinteitä jätteitä. Energiantuotannon kohdalla se koskee hiilimonoksidin, typen- ja rikinoksidien sekä hiukkas- ja metallipäästöjä ilmaan. Hiilidioksidia se ei koske, koska sitä ei saa direktiiveillä rajoittaa silloin, kun toiminta on päästökaupan piirissä.

Ilman lievennyksiä direktiivi saattaisi tehdä vanhojen laitosten käyttämisen taloudellisesti ylivoimaiseksi. Varsinkaan NOx-päästöjen raja-arvoja ei välttämättä saavutettaisi ilman katalyyttistä typenpoistoa, mikä tarkoittaa ammoniakin käyttämistä savukaasujen puhdistukseen. Järjestelmien käyttöönotto edellyttää suuria ja kalliita muutoksia, investointia teknologiaan, jonka käytöstä on vain vähän kokemuksia. Tässä joukossa on laitoksia, joita käytetään vain osan aikaa vuotta lämmityskaudella.

Yksittäinen mielenkiintoinen kysymys on ns. piipputulkinta, joka lienee edelleen lopullisesti ratkaisematta. IPPC-direktiivi koskevat laitoksia, joiden polttoaineteho ylittää 50 MW. Tällä hetkellä pykälä tulkitaan siten, että direktiivin ulkopuolella ovat alle 50 MW:n kattilat myös silloin kun useampia alle 50 MW:n kattiloita sijaitsee samassa tilassa useampia, mutta jokaisen savukaasukanava johdetaan saman betonipiipun huipulle asti omana putkenaan. Jos tähän tulee muutos, ja tällaiset laitokset siirtyvät direktiivin alaisuuteen, raja-arvot koskisivat myös niitä. Tässä joukossa on useita huippulaitoksia, jotka käyvät vain kovimmilla pakkasilla.

Direktiivi herättää perusteltuja kysymyksiä tiukempien vaatimusten mielekkyydestä. Kuinka mielekästä on vaatia investointeja laitoksille, jotka täyttävät nykyisen LCP-direktiivin vaatimukset, jotka käyvät vain osan vuotta, jotka ovat päästökaupan piirissä, ja joista monet ovat jo ohittaneet elinkaarensa puolivälin? Kuinka suuri vaikutus näiden laitosten muutoksilla olisi koko EU:n tasolla? Kuinka suuren parannuksen ympäristön tilaan direktiivin tuottama päästövähenemä toisi?

Kaikki päästörajat on määritelty pitoisuuksina savukaasussa yksikkönä mg/m3 kuivassa savukaasussa suhteutettuna 6 % jäännöshapelle. Määrittely on epäreilu vähän käyville laitoksille. Ympäristöön joutuvien saasteiden kokonaismäärä on joka tapauksessa ratkaiseva, ei se, mikä niiden pitoisuus savukaasussa on.

Paljonko muutokset tulisivat maksamaan vähennettyä päästötonnia kohti?

Voi kuullosta absurdilta, mutta olisi ehkä syytä myös kyseenalaistaa hiukkas- ja rikkipäästöjen vähentämisen mielekkyys. Ne ovat ilmastoa viilentäviä, jolloin niiden vähentäminen lämmittäisi ilmastoa.

”Mikäli ilmastotavoitteisiin suhtauduttaisiin oikealla vakavuudella, Suomen ympäristö- ja ilmastopolitiikan tavoitteena tulisi olla vanhojen hiili- ja turvelaitosten korvaaminen puhtaimpaan teknologiaan perustuvilla uusiutuvan energian laitoksilla vuoteen 2020 mennessä. Jatkoajan vaatiminen näille laitoksille kaikkialla EU:ssa on huolestuttava viesti Suomen ilmastopolitiikan suunnasta”

– toteaa Greenpeacen ilmastovastaava Simo Kyllönen. Lausunto on mielestäni outo ja pakottaa kysymään, tunteeko Greenpeace lainkaan EU:n ilmastopolitiikkaa. Greenpeace puhuu hiili- ja turvelaitoksista, jotka ovat päästökaupan piirissä. Kansalliset päästövähennysvaatimukset eivät koske päästökaupan piirissä olevaa energiantuotantoa lainkaan, ei myöskään hiili- eikä turvelaitoksia. Niiden päästöt katetaan ostamalla päästöoikeuksia. Niiden määrä on rajallinen, ja se vähenee vuoteen 2020 mennessä vaaditut 20 %, jolloin päästöt myös vähenevät 20 %. Päästökauppasektorin päästövähenemä ei näin ollen ole enää poliittinen kysymys lainkaan. IPPC-direktiivi on poliittinen kysymys, mutta se ei koske hiilidioksidia, eikä merkittävässä määrin muitakaan kasvihuonepäästöjä. Miksi Greenpeace puhuu ilmastopolitiikasta, kun kyseessä on IPPC-direktiivi?

Perinteisen kaiken vastustamisen sijaan ympäristöjärjestöt voisivat keskittyä laskemaan, mihin resursseja kannattaa sijoittaa, jotta saadaan suurin mahdollinen päästövähenemä. Päästökauppasektoriin ei pidä sekaantua, se hoitaa vähenemän automaattisesti kustannustehokkaasti. Pitää keskittyä päästökaupan ulkopuoliseen alueeseen. Siis mihin sijoitettuna eurot tuottavat eniten vähennettyjä hiilidioksiditonneja päästökauppasektorin ulkopuolella? Rahat pitää sijoittaa sinne, kaikki muu on näpertelyä. Tällainen tarkastelu on käsittääkseni vielä kokonaan tekemättä.

Meillä ei ole varaa toimia muuten kuin kaikkein kustannustehokkaimmalla tavalla. Vai siten voimme turvata maksimaaliset päästövähennykset, mitkä ovat välttämättömiä ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Uskallan myös ennustaa, että vaikka ympäristöjärjestöt nyt vaativat ”uusiutuvan energian laitoksia”, ne tulevat jo lähitulevaisuudessa näkyvästi vastustamaan parhaillaan suunnitelmissa olevaa mittavaa metsähakkeen käytön lisäämistä.

Voisiko päästökaupan periaatteita soveltaa myös muiden päästöjen rajoittamiseen ja siten varmistaa politiikkaa kustannustehokkaampi toimintatapa?

Vapaaehtoinen päästökauppa

Edellä kuvailtujen yritysten välisen ja henkilökohtaisen päästökaupan lisäksi on olemassa vapaaehtoinen päästökauppa. Sen ideana on tarjota ihmisille mahdollisuus kompensoida omat päästönsä maksamalla tietty summa yritykselle, joka ohjaa kertyneet varat erilaisiin päästöjä vähentäviin projekteihin. Sellaisia voivat olla tuulivoimahankkeet, metsitykset tai biokaasuhankkeet. Yhteistä hankkeille on, että ne vähentävät päästöjä, niiden päästöjä vähentävän vaikutuksen suuruus tiedetään, ja että ne tarvitsevat ulkopuolista rahoitusta toteutuakseen. Yleensä hankkeet toteutetaan kehitysmaissa, tai muuten vähävaraisilla alueilla.

Kehitysmassa ongelmana on esimerkiksi polttopuiden kerääminen ja tästä aiheutuva aavikoituminen. Vapaaehtoisen päästökaupparahan turvin ongelmaa korjataan rakentamalla biokaasun tuotantolaitteita, joilla paikallisen karjan lantaa, ihmisten jätöksiä ja muita biojätteitä käytetään biokaasun tuottamiseen. Tällä tavalla vähennetään polttopuun keräämisen aiheuttamaa aavikoitumista, biojätteistä ilmaan karkaavaa metaania ja sadeveden mukana vesistöön valuvia ravinteita. Biokaasua käytetään korvaamaan polttopuuta mm. ruuanlaitossa.

Vapaaehtoiseen päästökauppaan voi osallistua ottamalla yhteyttä palvelua tarjoavaan yritykseen, ilmoittamalla korvattavat päästöt ja maksamalla summan jolla päästöt tulevat kompensoiduksi. Summat ovat varsin kohtuullisia. Esim. NORDIC OFFSET OY lupaa kompensoida oman autonkäyttöni päästöt 2800 kg vuodessa alle 90 eurolla. Yritys vakuuttaa, että rahat menevät oikeaan tarkoitukseen. Tästä on vakuutena The Gold Standard, eräänlainen päästökompensoinnin laatustandardi, joka kehittämisessä WWF on ollut mukana. Standardin piirissä oleva päästökauppaa valvotaan.

Fossiilisten polttoaineiden ongelma on nimenomaan se, että biosfääristä poistunutta hiiltä palautuu takaisin biosfääriin. Ongelma ei poistu maksamalla rahaa jonnekin, ellei sitten rahaa käytetä suoraan hiilidioksidin poistamiseksi ilmasta ja palauttamiseksi takaisin maankuoreen.

Päästöjä vähentävien hankkeiden rahoittaminen ei itsessään ole huono asia, päinvastoin. Erityisesti köyhillä alueilla se on usein ainoa tapa saada ylipäätään jotain parannuksia aikaan. Siksi suhtaudun vapaaehtoiseen päästökauppaan positiivisesti, mutta varauksella, syystä jonka yllä kerroin. Päästöt eivät maksamalla häviä kokonaan pois, mutta on se kuitenkin askel parempaan suuntaan.

Gold Standard -sertifioitua päästökompensointia myyviä yrityksiä:

Katso myös:

Henkilökohtainen päästökauppa

Henkilökohtainen päästökauppa on periaatteessa samanlainen kuin EU:n päästökauppa. Sen sijaan, että päästökiintiöitä jaetaan yrityksille, niitä jaetaan yksittäisille kansalaisille. Jokainen saisi tietyn määrän päästöoikeuksia, jotka voisi käyttää miten haluaa. Ylimääräiset päästöoikeudet voisi myydä, tai vastaavasti niitä voisi ostaa lisää jos ne loppuvat kesken.

Henkilökohtaisen päästökaupan etuna olisi ainakin se, että jokainen kansalainen pääsisi itse konkreettisesti osallistumaan päästövähennysten toteuttamiseen. Mahdollisuus myydä käyttämättä jääneitä päästöoikeuksia motivoisi vähentämään omia päästöjään. Vastaavasti ne, joilla käteisvarojen puute on tuntematon käsite, voisivat oikeuksia ostamalla mielin määrin jatkaa saastuttamista kuten ennenkin.

Päästökauppajärjestelmässä on aina päästökatto, jonka määrää liikkeelle laskettavien päästöoikeuksien määrä. Kun oikeudet loppuvat, muuttuvat päästöt sakollisiksi. EU:n päästökaupassa sakon lisäksi joutuu oman päästökiintiönsä ylittävä toimija hankkimaan puuttuvat päästökiintiönsä myöhemmin. Aukottomasti toimiessaan päästökauppajärjestelmä asettaa siis aina päästökaton.

Lähin esimerkki vastaavasta kansalaisten tasolle ulottuneesta säännöstelyjärjestelmästä oli Suomessakin pula-aikana 30-50 –luvuilla käytössä ollut ostokorttijärjestelmä, jolla säännösteltiin rajallisesti saatavilla olevien tuotteiden ostamista. Tällä tavalla niukkuutta jakamalla varmistettiin tuotteiden tasapuolinen saatavuus kaikille. Silloin ei ollut järjestelmää kaupankäyntiin itse ostokorteilla, mutta kortteja vaihdeltiin ja varmasti niillä käytiin kauppaakin ihmisten kesken. Oleellista oli kuitenkin se, että markkinoilla kutakin tuotetta myytiin vain se määrä mikä vastasi painettujen ostokorttien määrää.

Vastaavalla tavalla päästökiintiöiden jakaminen onnistuisi tänäkin päivänä. Ongelmaksi nousisi päästöjen kohdentaminen tuotteille. Fossiilisten polttoaineiden ja muiden energiatuotteiden kohdalla päästömäärät olisi helppo laskea, mutta muiden tuotteiden ja elintarvikkeiden kohdalla päästöjen laskeminen olisi haasteellinen tehtävä. Toisaalta jo pelkkiin polttoaineisiin, sähköön ja lämmitysenergiaan ja esim. matkalippuihin rajattu henkilökohtainen päästökauppa saattaisi tuoda merkittävän lisän päästövähennyskeinoihin.

Katso myös: