Juhani Rinne Clmategatesta

Tieteellisesti se oli lähinnä huonolaatuista pornoa eikä mitenkään houkuttelevaa. On siihen silti tieteenkin piiristä löytynyt tirkistelijöitä. Näillä varauksilla lähden poimimaan esiin muutaman kohdan.

Koko teksti täällä:

http://www.co2-raportti.fi/?heading=Climategate,-Amazongate-ja-muut&page=blogi&news_id=2912

Muuta:

Totuus Climategatesta

Vuosi sitten, tuntematon hakkeri julkaisi netissä pakatun tiedostokansion, jossa oli noin tuhat sähköpostia ja kolmetuhatta Ison-Britannian ilmastontutkimusyksikön varmistuspalvelimelta varastettua tiedostoa. Linkki tiedostoihin levisi blogeihin ja nettiyhteisöihin, pieni ryhmä ihmisiä lajitteli sähköposteja poimien niistä yksittäisiä lauseita, jotka saivat asian näyttämään kiistanalaiselta, ja näin syntynyt tarina syötettiin joukkovoimalla mediaan. ”Kulissien takana tapahtuu paljon,” eräässä blogissa kirjoitettiin. ”Se ei jää vaille huomiota. Paljon kiitoksia. Tulette huomaamaan, että vastapuolen aktiivisuus lisääntyy. Tämä ei jää tähän.”

Kyseessä ei ollut teininörtin huvin vuoksi tekemä hakkerointi. Keitä varkaat sitten olivatkaan, he tiesivät tarkalleen mitä olivat tekemässä. He tiesivät sähköpostien arvon ilmastodenialistien käsissä.

Skeptismi on arvokas laadunvarmistaja tieteessä, denialismi ei. Skeptikko hyväksyy vain riittävien todisteiden kera esitetyn väitteen, mutta kieltäjä pysyy uskossaan todisteista riippumatta. He hyökkäävät väsymättä omia käsityksiään uhkaavia väitteitä vastaan virheellisillä, vääriksi tiedetyillä argumenteilla, mutta hyväksyvät empimättä minkä hyvänsä väitteen, joka näyttää tukevat heidän omia mielipiteitään.

Tosiasioiden kieltämisestä on yhteiskunnassamme monia esimerkkejä, mutta ehkä voimakkain ja laajimmalle levinnein on ilmastonmuutoksen kieltäminen. Olemme saaneet kuulla skeptikoiden väitteitä vuosia aina epäjohdonmukaisuuksista (”ilmasto on muuttunut luonnostaan aiemmin, joten se on luonnollista nytkin”) ja vääristelystä (”ilmaston lämpeneminen pysähtyi 1998”) suoranaisiin valheisiin (”tulivuoret tuottavat enemmän hiilidioksidia kuin ihmiset”). Tietenkin ilmastotutkijat selvittivät nämä asiat jo kauan ennen kuin kumpikaan meistä edes tiesi mitä ilmaston lämpeneminen on, joten viime vuosina kieltäjien väitteet ovat alkaneet johtaa umpikujaan. Kööpenhaminan ilmastokokous oli lähestymässä, ja yleisö alkoi ymmärtää ihmisperäisen ilmastonmuutoksen tieteelliset perusteet, jopa ymmärtämään tiedeyhteisön enemmistön olevan huolestuneen siitä. Kieltämiseen ja viivyttelyyn tarvittiin siis uusi strategia, jotta suuri yleisö menettäisi luottamuksensa tutkijoihin. Ratkaisu tähän oli CRU:n hakkerointi, ja uusi kampanja ilmastotutkijoiden maineen mustamaalaamiseksi.

Sähköpostien sisällöstä muodostettiin loistava kokoelma tarkoin valittuja sitaatteja. Asiayhteydestään irrotettuna, sitaattien voidaan väittää tarkoittavan melkein mitä tahansa, varsinkin jos ne ovat peräisin tutkijakollegoille tarkoitetuista yksityisistä viesteistä, eivätkä julkaisuun tarkoitetusta tekstistä. Ajattele itse viimeisen kymmenen vuoden aikana lähettämiäsi sähköposteja. Jos joku vain tarpeeksi yrittäisi, viesteistä varmasti löytyisi joitakin lauseita joita voisi käyttää todisteena väärinkäytöksistä, riippumatta viestien todellisesta sisällöstä.

Näin ollen matemaattinen ”temppu” (matemaattinen menetelmä), jolla voidaan tehokkaasti analysoida tietoja, muutettiin tarkoittamaan ”temppua” (petkutusta), jolla yleisö saadaan uskomaan, että ilmasto oli lämpenemässä. Kun tutkijat keskustelivat siitä, miten tilastollisesti eristää ja ”piilottaa pudotus” ongelmallisesta puun vuosilustodatasta, jotka ei enää mitannut mitä se aikaisemmin mittasi, tämä keskustelu väännettiin tarkoittamaan Maapallon lämpötilan putoamista: Maapallo viilenee, mutta tutkijat piilottavat sen meiltä!

Muut syytteet eivät perustu valikoivaan lainaamiseen, vaan väärinkäsitykseen siitä, miten tiede toimii. Kun tutkijat keskustelivat siitä, mitkä heidän mielestään olivat huonoja tutkimusraportteja, joita ei pitäisi julkaista, tutkijoiden väitettiin sensuroivan kritiikkiä – ikään kuin kaikki huonostikin tehdyt tutkimukset pitäisi julkaista. Eräs sähköposti, jossa tutkija yksityisesti ilmaisi halunsa vetäistä turpiin tunnettua pahamaineista ilmastonmuutoksen kieltäjää tulkittiin siten, että tutkijat uhkailevat kaikkia eri mieltä olevia. Miten se olisi voinut olla uhkaus, kun sitä ei koskaan tarkoitettu oikeasti tehtäväksi, eikä kohde koskaan edes kuullut siitä?

Toimittajat eivät tarkemmin tutkineet näitä sinänsä vakavia, mutta tarkemmassa tarkastelussa huuhaaksi paljastuvia väitteitä. Sen sijaan toimittajat toistivat ne sellaisenaan. Ensimmäiset uutisoinnit olivat hysteerisiä. Otsikoita kuten ”Viimeinen naula ihmisperäisen ilmastonmuutoksen arkkuun”ja”Aikakautemme pahin tieteellinen skandaali”, herjaavia väitteitä ja villejä arvailuja julkaistiin vain päiviä sähköpostien julkistamisen jälkeen. Miten toimittajat olisivat voineet ehtiä huolella perehtymään tuhannen sähköpostin sisältöön? Todennäköisemmin he siis oikaisivat ja toisivat kieltäjien heille kertomat väitteet sellaisenaan, tarkastamatta mitenkään niiden todenperäisyyttä.

Vaikka kaikki CRU:n tekemä tiede olisi petollista, ymmärryksemme ilmaston lämpenemisestä ei muuttuisi. CRU ylläpitää mittaussarjaa ilmaston lämpenemisestä, mutta niin tekee myös ainakin kuusi muuta yliopistoa ja valtion virastoa ympäri maailmaa, ja niiden riippumattomat johtopäätökset ovat lähes identtisiä. Ihmisperäisen ilmastonmuutoksen todisteet eivät ole korttitalo, joka romahtaa, kun yksi kortti otetaan pois. Todisteet ovat ennemminkin kuin vuori. Voit irrottaa siitä joitakin kiviä, mutta vuori pysyy. Se, että arvostetut sanomalehdet ja muu media hylkäsi todisteet mielenkiintoisemman tarinan takia, oli räävittömän vastuutonta, eikä juuri yhtään vetäytymisiä tai anteeksipyyntöjä ole jälkeenpäin esitetty.

Maailmanlaajuisen median huomio tähän niin kutsuttuun skandaaliin, vaikutti syvällisesti tapaukseen liitettyihin tutkijoihin henkilöinä. Monet heistä saivat tappouhkauksia ja vihapostia viikkokausia. tohtori Phil Jones, CRU:n johtaja, ajautui lähes itsemurhaan. Toinen tutkija, joka haluaa pysyä nimettömänä, löysi kuolleen eläimen heitetettynä kotinsa portaille ja kulkee nyt henkivartijan kanssa. Ehkä kauaskantoisin vaikutus oli huomata, että yksityinen kirjeenvaihto ei ollut enää turvallista. Tämä pelko vain voimistui, kun johtavaan ilmastomallinnuskeskukseen Kanadassa murtauduttiin, ilmeisenä tarkoituksena löytää lisää materiaalia, jota voisi käyttää tutkijoiden maineen tärvelemiseen. Kansainvälisesti sähköpostitse keskustelevaan yhteisöön tämä luo paineita kirjoittaa siten, että tekstejä ei voisi irrottaa asiayhteydestä. Koska sellainen on lähes mahdotonta, se tukahduttaa tiedettä.

Ennen pitkää varastettujen sähköpostien sisällön tutkimukset saatiin päätökseen, ja yksi kerrallaanne antoivat vapauttavan lausunnon. Kuusi riippumatonta tutkimusta päätyi periaatteessa samaan tulokseen. Tiettyä huolta kannettiin tietojen arkistoinnista ja jakamisesta CRU:n taholta. Tutkijat sen sijaan osoittautuivat luotettaviksi ja rehellisiksi. Tiedettä ei oltu väärennetty, manipuloitu, liioiteltu tai muuten kähmitty. Kaikesta tiedotusvälineiden metelistä huolimatta, ”Climategate” ei oikeastaan muuttanut mitään.

Valitettavasti tutkimusten valmistumiseen mennessä median meteli oli laantunut. Climategate oli vanha uutinen, ja vaikka useimmat lehdet julkaisivat juttuja vapauttavista lausunnoista, ne olivat yleensä lyhyitä, haudattu syvälle lehteen ja täynnä lainauksia, joissa tutkimusten väitettiin olevan kaunisteltuja. Itse asiassa meteorologian professori Scott Mandia totesi, että tiedotusvälineet omistivat viidestä yhteentoista kertaa enemmän juttuja tiedemiesten syytöksille kuin tutkijat syyttömäksi todenneille tuloksille.

Kuusi tutkintaa ei ollut tarpeeksi joillekin itsepäisille amerikkalaisille poliitikoille, jotka eivät kykene luopumaan uskostaan, että Climategate oli osoitus laajasta akateemisesta salaliitosta. Senaattori James Inhofe suunnittele McCarthyn kaltaista rikossyytettä seitsemäntoista tutkijaa vastaan, joista suurin osa ei ollut tehnyt mitään muuta kuin joskus olleet yhteydessä CRU:n tutkijoihin. Virginian yleinen syyttäjä Ken Cuccinelli, jätti toistuvasti tutkintapyynnön petoksesta tohtori Michael Mannia, tunnettua paleoklimatologia vastaan yksinkertaisesti siksi, että kaksitoista vuotta vanhassa Mannin tieteellisessä julkaisussa oli joitakin tilastollisia heikkouksia. Ironista kyllä, republikaanien puolue, joka ylpeilee fiskaalisella vastuuntunnolla ja pyrkimyksillä valtion menojen vähentämisen puolesta, puolustaa valtavien rahasummien tuhlaamista tutkimuksiin, jotka on jo moneen kertaan tehty.

Missä ovat poliitikot, jotka tuomitsevat sähköpostimurron syyllisten löytämiseksi osoitetut liian vähäiset resurssit? Kuka tiedeyhteisön ulkopuolella vaatii pahoitteluja niiltä sadoilta tiedotusvälineitä, jotka levittävät herjaavia syytöksiä ilman todisteita? Miksi meneillään oleva mustamaalauskampanjaa heitä kohtaan, jotka tutkivat aikamme vakavinta asiaa, on saanut jatkua suurelta osin kenenkään huomaamatta, omahyväisten tiedotusvälineiden avustuksella?

Petos on rikosoikeudellinen syyte, ja tulisi käsitellä sellaisena. Ilmastotutkijoilla, aivan kuten muillakin, on oikeus syyttömyyteen kunnes toisin todistetaan. Heidän ei pitäisi joutua kestämään tällaista loputonta häirintää ja julkista syyttelyä petoksellisuudesta ilman todisteita. Epäoikeudenmukaisuus ei pääty tähän. Tämä vihakampanja on vaarallinen harhautus ilmastonmuutoksesta ja sen seurauksista, ongelmasta, jonka ratkaiseminen on jokaisen viivytellyn vuoden jälkeen vaikeampaa. Mahdolliset seuraukset ovat paljon vakavampia, ja aika toimivan ratkaisun löytämiseen on paljon lyhyempi, kuin valtaosa yleisöstä tajuaa. Valitettavasti vahvat voimat ovat liikkeellä pitääkseen tilanteen muuttumattomana. Tällä pienellä rähinällä muutamien tutkijoiden rehellisyydestä voi olla vaikutuksia vielä vuosikymmenien päästä – jos annamme sen tapahtua.


Teksti on suomennos blogin ClimateSight artkkelista The Real Story of Climategate.

(ClimateSight is licensed under a Creative Commons Attribution-Noncommercial-No Derivative Works 2.5 Canada License.)


Paholaisen Asianajaja kirjoittaa mediagatesta

Viime aikoina on paljastunut erilaisia ilmastoskandaaleja lähes päivittäin. Samaan tapaan, kuin joskus löytyi sairaalabakteereja päivittäin kaikista sairaaloista, mitkä tutkittiin. Tai niin lehdet kirjoittivat.

Asiantuntijat, jotka olivat saaneet oikean koulutuksen ja työskentelivät oikeissa laboratorioissa, yrittivät kertoa toimittajille mistä oikeasti oli kyse. Sen sijaan heistä tehtiin salamyhkäisiä vainoajia.

Tässä on jotain tuttua, ja Paholaisen asianajaja tietää kertoa paljon muutakin:

Media ja merkittävän skuupin hankinta, osa 1
Media ja merkittävän skuupin hankinta, osa 2

Aivan loistava tyylinäyte lähdekriittisyydestä. Olipa asia mikä hyvänsä, todenperäisyydestä pääsee selvyyteen kyllä, jos haluaa. Skeptikko haluaa, ilmastoskeptikolla ei ole niin väliä.

Blogia voi suositella kaikille, joita krittiinen ajattelu ja skeptisyys kiinnostavat.