Uniperin uuden 1000 MW Datteln 4 -hiilivoimalan käynnistäminen on herättänyt laajaa vastustusta. Tavallaan ymmärrettävää, mutta tilannehan ei ole mitenkään yllättävä. Sen kerran kun pääsee sanomaan ”mitä minä sanoin”, täytyy se tehdä: Mitä minä sanoin? Vuonna 2014 kirjoitin otsikolla
Saksan energiavallankumous mahdottoman edessä
jonka pääsanoma oli, että Saksa on typerällä energiapolitiikalla sitonut itsensä fossiilisiin polttoaineisiin hamaan tulevaisuuteen. Dattelnin käynnistämisen aiheuttamasta kohusta päätelleen, tätä syy-seuraus-suhdetta ei vieläkään ymmärretä.
Ei ymmärretä sitä, että energiateollisuudessa kvartaali on 25 vuotta. Tämän päivän tapahtumiin vaikuttavat päätökset on tehty vuosia tai jopa vuosikymmeniä sitten. Sitä saa mitä tilaa, sitä niittää mitä kylvää, niin makaa kuin petaa – asiaa ilmaisevia kansanviisauksia on riittämiin, mutta käytännössä, tässä Saksan energiapolitiikan tapauksessa asiaa ei ymmärretä alkuunkaan.
Eikö ennen ydinvoimaa pitäisi rakentaa sellainen kulttuuri, jonka voi olettaa hoitavan voimaloita ja polttoainetta asiallisesti tästä ikuisuuteen? Itselläni ei ole luottoa edes seuraavaan viiteen vuoteen.
Sinun pitäisi käydä Tihangessa ihailemassa joenvarren vanhaa ydinvoimalaa ja uutta väestöä.
TykkääTykkää
Ei niitä tarvitse hoitaa ikuisuuteen. Homman nimi on se, että jos emme asap saa CO2-päästöjä nollaan ja negatiiviseksi, täällä ei ole ylipäätään kohta mitään hoidettavaa enää.
TykkääLiked by 1 henkilö