Helmikuu törkeästi lämpimämpi

Nasan GISS-lämpötilasarja päivittyi toissapäivänä. Helmikuu on aivan käsittämättömän paljon lämpimämpi kuin mikään aiemmin mittattu kuukausi koko mittaushitorian aikana. Tässä kuvassa nähdään kuukausitilastoa vuodesta 1880 vuoteen 2015. Viime vuoden tulokset näkyvät violetilla. Ennätys rikkoutui ensimmäisen kerran kesäkuussa, sen jälkeen uudelleen lokakuussa.

Kuva 1. GISS kuukaudet.

Kuva 1. GISS kuukaudet 2015.

Tämän vuoden kuva näyttää tältä. Viime vuosi keltaisella viivalla, ja kuluva vuosi jälleen violetilla.

Kuva 2. GISS-kuukaudet 2016.

Kuva 2. GISS kuukaudet 2016.

Myös satelliittimittauksiin perustuva UAH-sarja rikkoi aiemman ennätyksen viime vuoden lokakuussa.

Kuva 3. UAH kuukaudet 2015.

Kuva 3. UAH kuukaudet 2015.

Tämän vuoden alku on jatkanut ennätyslukemissa.

Kuva 4. UAH kuukaudet 2016.

Kuva 4. UAH kuukaudet 2016.

”Lämpenemisen päättymisestä” ei näy enää jälkeäkään. Se, että ennätykset tapahtuvat enemmän jaksottain kuin tasaisena nousuna johtuu El Niño -ilmiöstä. Ilmiön voi ajatella toimivan niin, että ensin mereen varastoituu lämpöä. El Niño -ilmiön aikana lämmin merivesi ajautuu pintakerroksiin, jolloin lämpö siirtyy ilmakehään, jossa se havaitaan nopeana lämpötilan nousuna. Samalla merien lämpösisältö vastaavasti vähenee, ja merestä ilmakehään siirtynyt lämpö poistuu avaruuteen. El Niño laantuu, lämpötilat tasoittuvat, mutta lämmön ”latautuminen” mereen jatkuu, kunnes tapahtuu uusi purkautuminen ilmakehään. Tätä El Niño jälkeistä viilenemistä on usein virheellisesti pidetty tietyissä piireissä merkkinä lämpenemisen päättymisestä. Nyt kuitenkin pitkän suvantovaiheen jälkeen saatiin uusi lämpötilaennätys. Se todistaa, että meriin on kaiken aikaa varastoitunut lämpöä, eikä lämpeneminen ole päättynyt.

Katsotaan vielä, miltä kolme mittaussarjaa, kaksi pintamittausta, yksi satellittisarja näyttivät viime vuoden lopussa.

Kuva 5. GISS, HadCRIT4 sekä UAH -mittaussarjat viimeisen 30 vuoden ajalta samassa kuvassa.

Kuva 5. GISS, HadCRUT4 sekä UAH -mittaussarjat viimeisen 30 vuoden ajalta samassa kuvassa.

Kuvassa on myös viiden vuoden liukuvat keskiarvot kustakin sarjasta.

Nämä kuvat lähteineen löytyvät tämän blogin Data-välilehdeltä.

7 thoughts on “Helmikuu törkeästi lämpimämpi

  1. Taas uusia pseudotieteellisiä yrityksiä selittää ilmiöitä i.e. El Ninon vaikutukset ja sitten viittaukset HIRVEÄÄN muutokseen kun heinäkuussa 2015 tuli skaalaamisella aikaansaatu hirveä hyppäys….. mistä näitä yhden asian idealsiteja oikein riittää ?

    Tykkää

  2. Eihän lämpiämisestä kannata vaahdota, kun ei tiedetä, mistä se johtuu. Viittaan edelleen viikinkiaikaan, jolloin oli ainakin pohjoisella pallonpuoliskolla 2 astetta lämpöisempää kuin nyt. Mistä niitä kasvihuonekaasuja silloin tuli.
    Mitähän jos välillä mittaisitte Etelänapamantereen lämpötiloja. Voisi olla erilaisia tuloksia.

    Tykkää

  3. Ensinnäkin mitään lämpenemistä ei ole tapahtunut. Toiseksi, tuo lämpeneminen eii johdu ihmisestä ja kolmanneksi se on kiinalaisten hiilidioksidipäästöjen aiheuttama.

    Tuosta ekasta pointista joutuu nyt varmaan moni jo luopumaan.

    – Syltty

    Tykkää

  4. Soininvaara kirjoittaa aihepiiristä mielestäni turhan optimistisesti :

    ”Sään mukaan vaihtelevan energiantuotannon ongelmat olisi lähes selätetty, jos siirtokapasiteettia olisi niin paljon, että koko EU pysyisi jatkuvasti samassa hinta-alueessa. Aina tulee jossakin eikä kaikkialla voi olla pilvistä.”

    http://www.soininvaara.fi/2016/03/19/saariippuvainen-tuotanto-ja-sahkomarkkinat/

    ———————–

    Ei riitä edes koko EU:n kokoinen supergrid.

    Tykkää

  5. Ei se taitaisi riittääkään. Analysoin joskus Euroopan tuulisuutta, ihan vaan sääasemadataan perustuen:

    https://planeetta.wordpress.com/2011/03/10/euroopan-laajuinen-tuulivoimaverkosto-ei-poista-saatotehon-tarvetta/

    Nyt tuulivoimatilastoja on jo sen verran hyvin, että saman voi päätellä ihan toteutuneesta tuotannostakin. Eurooppa on maantieteellisesti niin pieni, että ei todellakaan aina tuule jossain.

    Se on ainakin varma asia, että kerran vuorokaudessa koko Euroopan alueella on yö ja pimeys.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s