Eipä alistuta vihreiden narreiksi

Tässä Ville Niinistön kirjoituksessa

Ei alistuta ydinvoiman narreiksi – katse tulevaisuuteen!

on niin paljon potaskaa, etten jaksa kaikkeen edes puuttua. Otan esille yhden asian, uusiutuvien ja ydinvoiman rakentamisnopeuden, jota Niinistö kuvailee näin:

”Areva ei enää edes kykene antamaan valmistumisaikaa kyseiselle reaktorille – eräiden arvioiden mukaan se valmistuisi mahdollisesti vuonna 2020. Siis 18 vuotta periaatepäätöksen valmistuttua! 18 vuotta! Kuinka paljon sinä aikana olisi luotukaan samalla pääomapanostuksella kotimaista energiaa, talouden menestystä ja työpaikkoja uusiutuvilla ratkaisuilla! Monipuolista bioenergiaa, tuulivoimaa, energiatehokkuutta, lämpöpumppuja – kaikki ratkaisuja, joilla olisi korvattu ulkomaista öljyä ja kivihiiltä energiantuotannossa.”

Mutta hetkinen, eihän Niinistö puhu mitään hänen itsensä suosimien energiamuotojen rakentamisnopeudesta, saati hinnasta. Siispä otetaan siitä vähän selvää. Verrataan Saksaan, koska se on jatkuvasti esillä esimerkkinä, jota meidänkin pitäisi seurata. Saksassa on vuoden 1990 jälkeen lisätty vuosittaista tuuli-, aurinko- ja bioenergiaa sähköntuotannossa seuraavasti:

  • Biomassa: 40,9 TWh
  • Tuulivoima: 46 TWh
  • Aurinkovoima: 28 TWh
  • Yhteensä: 114,9 TWh

Jotta Saksan numerot olisivat vertailukelpoisia Suomen kanssa, suhteutetaan ne väkilukuun. Saksa on käyttänyt melkoisesti resursseja uusiutuvan energian rakentamiseen. Jos Suomi tekisi saman, resurssimme voidaan olettaa olevan korkeintaan juuri tämä väkilukujen suhde, eli sama määrä euroja per naama. Saksasassa on 81 miljoonaa asukasta, Suomessa 5,5 miljoonaa. Suhdeluku on 81 / 5,5 = 14,7.

Jaetaan siis Saksan uusiutuvan energian lisäys tällä suhdeluvulla, saadaan:

  • Biomassa: 2,8 TWh
  • Tuulivoima: 3,1 TWh
  • Aurinkovoima: 1,9 TWh
  • Yhteensä: 7,8 TWh

Aikaa tähän saavutukseen on Saksalta kulunut 24 vuotta. Niinistö itse tekstissään kauhistelee, että Olkiluoto 3 valmistuu ehkä 18 vuotta periaatepäätöksen jälkeen. Suhteutetaan vielä Saksan 24 vuotta Suomen 18 vuoteen: 24 / 18 = 1,3. Saksan tulos pitää jakaa vielä tällä luvulla.

  • Biomassa: 2,1 TWh
  • Tuulivoima: 2,4 TWh
  • Aurinkovoima: 1,5 TWh
  • Yhteensä: 6,0 TWh

Ja sitten Olkoluoto 3: tuleva tuotanto. Laitoksen sähköteho on 1600 MW. Jos sen käyttöasteeksi saadaan 0,9 se tuottaa vuodessa 1,6 x 0,9 x 8760 = 12,6 TWh.

Nyt meillä on vertailukelpoiset numerot. Tulokset ovat:

  • Suomi: 12,6 TWh
  • Saksa: 6,0 TWh

Suomen politiikalla saavutetaan kaksi kertaa parempi tulos päästöttömän energian lisäämisessä kuin Niinistön (oletetusti) suosimalla Saksan politiikalla. Eikä tämä jää vielä tähänkään. Saksan muutos uusiutuvaan energiaan tulee tyrehtymään tulevaisuudessa, koska se rakentuu vaihtelevien lähteiden, tuulen ja Auringon varaan. Stokastisen energiamuodon lisääminen vaikeutuu osuuden kasvaessa, koska vaihtelevan tehon säätöongelmat kasvavat ja tekevät lopulta ko. energiamuodon lisärakentamisen käytännössä mahdottomaksi jo kauan ennen kuin fossiiliset on saatu korvattua. Viimeistään silloin Saksa joutuu palaamaan ydinvoimaan, mikäli edelleen haluaa luopua fossiilisista polttoaineista. Tähän samaan miinaan vihreät ilmeisesti haluavat meidänkin astuvan?

Tekstissään Niinistö kysyy:

Tilanne asettaa ydinvoiman kannattajat uuden kysymyksen eteen: onko heidän ydinvoimauskossaan mitään rajoja?

Tässä tehtyjen havaintojen perusteella kysymys kuuluisi asettaa näin

”Onko vihreiden uusiutuva-uskossa mitään rajoja”

Johtopäätöksenä siis todetaan, että Ville Niinistöllä ei ole mitään hajuakaan siitä mistä hän puhuu. Ulostanti on silkkaa potaskaa, kuten tähänkin asti, kun aiheena on energia, ja sanojana vihreä.

 

8 thoughts on “Eipä alistuta vihreiden narreiksi

  1. Toinen ehkä helpompi vertailukohta on Tanska. Suunnilleen samankokoinen maa ja he ovat käyttäneet n. 25 vuotta rakentaakseen n. 4GW tuulivoimakapasiteettia. OL3:n tuotanto vastaa noin 6GW tuulivoimaa joten Tanskan tahdilla ”vastaavan” tuulivoiman rakentaminen kestäisi noin 36 vuotta. Sitten ne toki pitää uusia 20 vuoden välein, kun taas OL3 kestää helposti 60 vuotta.

    Tykkää

  2. Tarkoitatko Jani-Petteri, että OL3:n rakentaminen kestää helposti 60 vuotta.
    Luulen että se voi päättyä jopa interruptukseen, jolloin rakennusaika olisi teoriassa ääretön.

    Minusta on hyvin omituista, että verrataan kuvitteellista energiatuotantoa realimaailmassa olemassa olevaan energiantuotantoon.
    Kumpaako esimerkiksi Kaj ja Jani-Petteri ovat tavanneet itse käyttää?

    Tykkää

  3. Voimme toki verrata valmiitakin projekteja. OL3:n projektinhallinta on pettänyt ja sen rakentaminen kestää merkittävästi kauemmin kuin mitä ydinvoimalan rakentaminen yleensä kestää. Pointti on se, että VAIKKA projekti sössitään OL3:n tavoin, niin siitä huolimatta hiiletöntä sähköä lisätään nopeammin kuin tuulivoimaa silloin, kun tuulivoimaprojektit etenevät normaalisti. 80-luvulla ydinvoimaa taidettiin lisätä n. 200GW. Ne tuottavat enemmän sähköä kuin kaikki tuuli- ja aurinkovoimalat mitä on koskaan rakennettu ja tekevät niin kauemmin, koska laitosten elinikä on pidempi.

    Tykkää

  4. En ole viime aikoina nähnyt toista energia-aiheista kirjoitusta jossa asioita perustellaan näin räikeästi tyystin toisiinsa liittymättömillä luvuilla. Mutta jos tuolle linjalle haluat lähteä, niin eikä rehellisyyden nimissä siinä pitäisi tarkastella nimenomaan sitä energiapalettia jota vihreät ajavat? Eli tuulta ja aurinkoa keskeisemmät asiat, eli energian säästö (energiatehokkuuden lisääminen) ja biovoima pitäisi olla tarkastelun ytimessä, ei tuuli eikä aurinko vaikka nuokin tulevat olemaan jossain määrin lisääntyviä energiantuotantomuotoja myös Suomessa.

    Joka tapauksessa valittu lähestymistapa on oikeastaan naurettava sillä väistät koko ongelman, eli sen, ettei Olkiluoto vieläkään tuota wattiakaan kun taas kaikki samaan aikaan käynnistetyt tuuli-, aurinko- ja biovoimalat ovat tuottaneet jo vuosikausia sähköä. Ja tällä hetkellä näyttää siltä, että mikä tahansa tänään käynnistettävä uusiutuvan energian tuotantohanke valmistuu reilusti ennen Olkiluotoa. Se tosiseikka ei katoa minnekkään yhdistelemällä toistensa kanssa yhteensopimattomia lukuja.

    Lisäksi voimalan rakentaminen on aina sekä taloudellinen että poliittinen päätös joka perustuu kulloiseenkin tilanteeseen. Ei ole ollut eikä tule olemaan tarvetta pyrkiä jatkuvaan voimalaitosrakentamiseen eikä voimalaitoksia todellakaan rakenneta vain huvin vuoksi. Niillä pyritään vastaamaan energian kulutuksen tarpeisiin. Eli uusiutuvien ja perinteisemmän voimalaitosinfran rakennusnopeus riippuu energiantuotannon tarpeista, ei mistään kummallisesta kilpailusta energiantuotannon saralla. Suomessa saatavilla olevan pääoman määrä on vähäinen (kuten näkyy fennovoiman hankkeessa) ja vielä vähäisemmässä ovat ne tahot jotka ovat valmiita investoimaan vuosikymmeniksi ennen kun ensimmäistäkään tuottoeuroa pääsee syntymään. Tältä osin olisikin mielekästä suunnata voimavarat huomattavan paljon nopeammin toteutettaviin hankkeisiin kuin ydinvoimaan.

    Tykkää

  5. Vetoat vihreän kasvun malliin.

    Vihreän kasvun malli

    Siinä keskitytään sähkön tuottamiseen ilman lisäydinvoimaa. Sanat ”ilman lisäydinvoimaa” esiintyy tekstissä tasan kymmenen kertaa. Miksi se pitäisi tehdä ilman lisäydinvoimaa, siitä ei sanota sanaakaan. Jos ohjelman tekijän tahtotilana olisi aidosti päästöjen vähentäminen, sanat ”ilman fossiilisia polttoaineita” mainittaisiin tekstissä sen kymmenen kertaa.

    Energiakeskustelu on kokolailla hakoteillä. Meillä Suomessa 54% käytetystä primäärienergiasta on fossiilista. Energian loppukäytöstä sähkön osuus on jokseenkin kolmannes, mutta lähes kaikki ”energiakeskustelu” keskittyy vain ja ainoastaan tämän kolmanneksen käsittelyyn, muun jäädessä vähemmälle huomiolle.

    Jos päästöt halutaan jollain aikavälillä nollata, kaikki fossiiliprimäärienergia on korvattava jollain muulla. Mikä se joku muu voisi olla, siihen ei edes Vihreän kasvun malli ota kantaa. Se ei oikeastaan katso vuotta 2020 pidemmälle, vaan tyytyy toteamaan sen käyvän epävarmaksi, jättäen kuitenkin siitä eteenpäinkin palettiin 6 TWh hiililauhdesähköä.

    Vihreän kasvun malli peräänkuuluttaa bioenergian lisäämistä. Se tekee sen siitäkin huolimatta, että viimeaikaiset tutkimukset toteavat bioenergian kaikkea muuta kuin ilmastoneutraaliksi.

    Kestäväksi määritelty metsäenergia ei täytä EU:n päästövaatimusta

    Vihreän kasvun mallissa bioenergian sanotaan olevan päästötöntä.

    Sitä ei ole, tekstissä on virhe. Milloin aiotte korjata sen? Sen päästöt pahimmillaan jollain järjellisellä aikavälillä ovat kivihiiltä suuremmat. Tässä asiassa olen itsekin tiedon lisääntyessä joutunut muuttamaan mielipidettäni. En voi enää varauksetta kannattaa bioenergian lisäämistä, sen vasteaika on liian pitkä. Päinvastoin, ilmaston kannalta näyttäisi parhaalta jättää biosfääri niin koskemattomaksi kuin suinkin, ehkä siis jopa vähentää biomassan polttamista nykyisestä.

    Maailmanlaajuisesti tilanne on vielä karmeampi kuin Suomessa. Yli 80 % primäärienergiasta on fossiilista. (Sivumennen sanottuna se on myös Saksassa n. 80%) Energiankulutus ei maailmalla varmasti laske, joten mikäli haluamme poistaa paletista fossiiliset, tarvitsemme muita primäärienergian lähteitä tilalle. Potentiaalisia vaihtoehtoja ei tällä hetkellä ole kuin kolme: Aurinko, tuuli ja ydinenergia, jossain määrin ehkä myös bioenergia. Kun asian mittasuhteet tajuaa, on aivan selvää, että jos vaihtoehdoista pudottaa yhdenkin pois, käy ongelma vieläkin vaikeammaksi. Tätäkö Vihreät haluavat?

    Näistä muutamasta vaihtoehdosta ydinenergia on ainoa, josta saadaan energiaa silloin kun sitä tarvitaan, ja niin paljon kuin tarvitaan, koska sen potentiaali on rajaton. Tästä kirjoitin hiljattain:

    Ydinjateongelman ratkaisu sekä 1600 vuotta ydinsahkoa ilman uraanikaivoksia

    Jos tilanne on todella se, että ydinenergia ei ole Euroopassa kannattavaa enää missään, olemme riippuvaisia fossiilisista jatkossakin, eli vaikeuksissa ilmastotavoitteiden kanssa. Tämä ei mielestäni ole sellainen asia, josta ilmasto-puolueeksi profiloituneen puolueen puheenjohtajan on soveliasta ilakoida TV-uutissa narritteluin.

    En alkuunkaan ymmärrä sitäkään, miksi tätä vastakkainasettelua harrastetaan, ikään kuin ydinenergia ja energiatehokkuuden parantaminen olisivat jotenkin toistensa vaihtoehtoja. Eivät ole, eikä toinen poissulje toista. Koska ydinenergia maassamme rakennetaan ilman julkista tukea ja syöttötariffeja, toisin kuin tuuli- ja metsäenergiaa, mikään ei itse asiassa estä energiatehokkuuden ja muiden toimien toteuttamista samaan aikaan. Fennovoiman ja Olkiluoto 4:n ei tarvitse kaatua, jotta Vihreän kasvun mallin järkeviä tavoitteita voidaan toteuttaa. Pidetään edelleen mielessä se 54% primäärienergiasta, joka on saatava pois, jos päästöt halutaan nollata.

    Nämä pari asiaa kommentista jäivät epäselviksi:

    ”En ole viime aikoina nähnyt toista energia-aiheista kirjoitusta jossa asioita perustellaan näin räikeästi tyystin toisiinsa liittymättömillä luvuilla.”

    Jos vertaan yhden energiamuodon rakentamisen nopeutta toisen energiamuodon rakentamisen nopeuteen toisessa massa, mitä räikeää ja toisiinsa liittymätöntä siinä on?

    ”Suomessa saatavilla olevan pääoman määrä on vähäinen (kuten näkyy fennovoiman hankkeessa) ja vielä vähäisemmässä ovat ne tahot jotka ovat valmiita investoimaan vuosikymmeniksi ennen kun ensimmäistäkään tuottoeuroa pääsee syntymään. Tältä osin olisikin mielekästä suunnata voimavarat huomattavan paljon nopeammin toteutettaviin hankkeisiin kuin ydinvoimaan.”

    Yksikään tuulivoimahanke ei lähde liikkeelle ilman syöttötariffia, koska kukaan ei todellakaan ole valmis investoimaan kannattamattomaan hankkeeseen. Miksi kannattamattomuus on mielestäsi ydinenergian ongelma, mutta ei tukea nauttivan tuulivoiman? Minusta tilanne näyttää juuri päinvastaiselta, uusiutuvat tarvitsevat julkista tukea, ydinvoiman maksavat asiakkaat itse.

    Hankkeiden toteutumisen nopeutta tärkeämpi on niiden volyymi, joka kyllä selviää kun kokonaisuuden tekee itselleen selväksi.

    Loppukiteytyksenä totean, että ei ole mitään hyötyä siitä, että etenemme oikeaan suuntaan, jos olemme väärällä tiellä. Ydinenergian hylkääminen johtaa umpikujaan. Se tullaan vielä näkemään, jos tällä tiellä jatketaan.

    Tykkää

  6. Marko, laskin joskus samasta aiheesta sen, miten paljon Tanskassa tuulivoimalat ovat tuottaneet sähköä. Kumulatiivinen sähköntuotanto 1990-2012 oli noin 101 TWh, eli vajaan kahdeksan vuoden tuotanto OL3:lla. Kumulatiivinen tuotanto on siis varsin köykäinen argumentti.

    Muistan elävästi, miten Vihreiden toimesta tuohon aikaan mainostettiin mm. tuulivoimaa kyettävän rakentamaan helposti nopeammin kuin ydinvoimaa.

    Rehellisissä laskelmissa olisi syytä huomioida myös eliniän vaikutus. Tuuli- ja aurinkovoimalat joudutaan rakentamaan uudelleen 25 vuoden välein, mahdollisesti nopeamminkin. Tällä tulee muuten olemaan merkittäviä vaikutuksia saavutettavaan kestävään energiantuotantokapasiteettiin: esimerkiksi Saksan nykyinen ”asennuskäytävä” ei kykene ylläpitämään kuin noin 10% Saksan tämänhetkisen energiankulutuksen korvaamiseen tarvittavasta tuotannosta. Sen jälkeen koko nykyinen vuotuinen asennus kuluu vanhentuvien voimaloiden korvaamiseen.

    Totta kai asennusvauhti lisääntyy ja vanhojen voimaloiden korvaaminen on luultavasti uusien rakentamista halvempaa, mutta kysymys on, lisääntyykö se tarpeeksi. Toki voi ajatella, että kaikkialla maailmassa kyettäisiin 10-20x Saksan nykyiseen asennustahtiin tästä hetkestä maailman loppuun saakka. En itse pidä tätä kovin realistisena oletuksena.

    Jos puolueesi puheenjohtaja haluaa välttämättä iloita päästövähennystoimien epäonnistumisesta, niin se ilo toki hänelle suotakoon. Mutta jos hän lähtee levittelemään jo aikansa eläneitä käsityksiä asennusnopeuksista, niin kyllä häntä on syytäkin korjata.

    Sanopa muuten joku fysikaalinen selitys sille, miksi energiansäästö ei voisi kuulua ohjelmaan vaikka ydinvoimaa rakennettaisiin?

    Tykkää

  7. Marko Kivelä
    ”En ole viime aikoina nähnyt toista energia-aiheista kirjoitusta jossa asioita perustellaan näin räikeästi tyystin toisiinsa liittymättömillä luvuilla. Mutta jos tuolle linjalle haluat lähteä, niin eikä rehellisyyden nimissä siinä pitäisi tarkastella nimenomaan sitä energiapalettia jota vihreät ajavat? ”

    Argumentti on täysin järjetön, koska kyseessä on vastine vihreiden puheenjohtajan retoriseen kikkailuun. Puheenjohtaja Ville Niinistön varmaan pitäisi valita sanansa tarkemmin, ellei halua omia höpötyksiään näin perusteellisesti torpedoitaviksi.

    Tykkää

  8. Joo’o
    Kaitsu se jaksaa painaa matematiikkaa ja tilastoja ja uskoa hiilidioksidimaailman katastrofiin. Hyvä niin ja parasta menestystä hankkeelle, kunhan jaksat yösi kunnolla nukkua.
    Olet vain niin vähäinen ääni tässä kovaa ja valtamedian tukemana älämöivässä maailmanlaajuisessa kenenkään hallittavissa olevassa pelissä, että koviin reunaehtoihin on törmättävä, ennen kuin jotakin politiikan oleellista sisältömuutosta tapahtuu.
    Uskot nykyiseen IPPC tiedotukseen ja yhteenvetoihin ja perustat ydinvoima kannatuksesi niihin. Silläkin voidaan ydinvoiman lisäämistä perustella, mutta myös monilla muilla tavoin. Maapallon fissiokelpoiset materiaalit riittävät oikein käytettyinä aivan riittävän pitkälle, jotta ihmiskunta on saanut energiatarveasiansa muiden isojen asioiden ohella tolkun tilaan, jos se on siitä kiinni.
    Me ihmiset olemme saavuttaneet elinympäristössämme täysin hallitsevan, dominoivan roolin. Ainoastaan ulkoavaruudellinen, meille vihamielinen vaikutus tai mikro-orgasmien kautta tapahtuvat lajityypilliset uhat ovat kuviteltavissa, mutta se arkipäiväisin, eli ylivertaiseksi kohonnut laji lopulta syö ja myrkyttää ympäristönsä sille elinkelvottomaksi on meidänkin kannalta se todennäköisin. Ja tietysti kiva olisi nämä kunnon bolliidit, saadaan taas kahdeksankymmenen miljoonan vuoden päästä ihmetellä lajien häviämisen mysteeriä.

    Meillä ihmisillähän on tämä älykkyys hyppäys verrattuna muihin tällä telluksella vaikuttaviin sukulaisiimme verrattuna, paljonko sen varaan voi laskea? Ja jos ei siihen niin mihin?
    Olet Ville Niinistöä tässä kristisoinut aiheesta. Villen pitäisi olla reilusti keskivertoa tietoisempi ihmiskunnan haasteista. Kysymys kuuluu Eikö Ville kuitenkaan ymmärrä, Eikö Kaitsu kuitenkaan oikeasti ymmärrä, kuka oikeasti ymmärtää. Gore nyt varmasti ymmärtää ja on oikeasti sovittanut elämäntapansa ymmärtämykseensä perustuen.
    Saksassa on muuten tällainen luontomystinen perinne, johon eräs ennen meitä elänyt epäonnistunut sodanjohtaja ja suuri luonnonihailija, taiteilija ja monipuolinen puhekulttuurin osaaja pohjasi osan kannatuksestaan, nimittäin homeopatia. Saksassa lääkärin on ainakin paikallistason yksityislääkärinä ollessaan myös hallittava tieteellinen homeopatia. Se on sellaista tämän kulttuurisen tieteen kanssa, euroopassakin.
    Kaitsu fokusoi tähän yleiseen väärinymmärrykseen, että voimalaitokset (siis tätä elektronien liikettä pääasiassa kuparissa elektroneja työntävään ja työtä muualla suoritettavissa olevaan työhön muunnettavissa olevaa lähes häviöttömään energiantuotanto ja siirtomuotoa) nähdään pääongelmana.Sehän on vain kunkin yhteiskunnan kokonaisenergian käytöstä yksi siivu, missä isompi, missä lähes olematon. Ja tuottaa voidaan kovin monin tavoin. Hyvä niin.

    Sitten on nämä polttamisen aiheuttamat kuolemat, erityisesti meille ihmislajille, oravista, mykobakteereista ja kaikista siihen väliin mahtuvista, puhumattakaan arkeista en ole havainnut lukuja, mutta ihmisistä kyllä. Ihan suoralla mallintomattomalla aritmetiikalla, jos meitä ihmisiä on 7x10E9 ja keskimääräinen elinikä n. 70 vuotta, niin jotta väki kasvaisi vain nykyistä sinänsä kestämätöntä vauhtia kuopan reunalla joutuneita on noin 90 miljoonaa per annum. Mistähän tutkimuksista ja minkälaatuisista nämä fossiilisten polttoaineiden kuoleman kalmat luvut revitään. Toistaisiko taas media kasvavalla trendillä itseään? Sory Kaitsu, vanhana ihmisenä sanon, että parempi kuolla äkilliseen akuuttiin, kuin virua liikuntakyvyttömänä muiden pyyhittävänä. Saunani lämmitän ja tilastollista kuolemaa tuotan täten, jos se ihmiskunnan kamelinkorren muodostaa, niin onpahan merkityksellinen olo. Kaivosmiesten ongelmat ja olosuhteet ovat todellisia ja monille elinkeinona lähes vaihtoehdoton. Ne riittävät vihreille vain propagandaksi ydinvoimaa vastaan. Mites sinulle?
    Uusiutuva energia, yleensä kai tarkoitetaan aurinkomme fuusioreaktioiden kautta maapallolle säteilemän energian muuntumista biologisissa proseissa poltettavissa olevaksi aineeksi tai lämpötilaerojen kautta syntyneissä massavirtauksissa hyödynnettävissä olevaa energiaa(vesivoima, tuuli, aallot, merivirrat jne.) tai sitten nämä maapallon omat sisäisestä kuumuudesta kumpuavat geotermiset. Raja tässä uusiutumisessa on ilmeisesti muutama vuosikymmen, turpeellahan se on nykyhätään liian pitkä, kivihiilestä nyt puhumattakaan. Hyviähän nämä uusiutuvat ovat monessa käytössä, mutta oheisvaikutukset merkittävät ja ennakoimattomat, lähes täysin tutkimattomat. Näihin on kuitenkin ainakin virallisella ja propagandistisella tasolla sitoutunut lähes koko globaali poliittinen vaikuttujayhteisö ja perusteluna tämä hiilidioksiidi.
    Molekyylirakenteeltaan tiettyjä elektromagneettisensäteilyn spektrin osuuksia absorvoiva kaasu, jota nykyilmakehässä on noin 400 ppm siis 400 miljoonasosaa. Se on nyt se säätönuppi, joka lähes lineaarisesti säätelee maapallon keskilämpötilaa ja sen kasvu esiteollisen ajan 280 ppm aiheuttaa kasvavan trendin kautta globaalin katastrofin moninaisten ja aina negatiivisten seurausten kautta.
    Maapallon fossiiliset energiavarannot, joita nykyään pääosin polttamalla hyödynnämme, ovat muodostuneet muutama kymmenen miljoonaa vuotta sitten. Hiilidioksipitoisuus tuolloin oli niin pitkällä kuin nykytieteellä voidaan selvittää noin 1000…2500 ppm. Keskilämpötila niin pitkälle kuin kuin siitä nykytieteen voimin selkoa saadaan oli 6…12 C nykyistä lämpötilaa korkeampi. Jäätikköjä ei todennäköisesti ollut missään tuolloisella maapallolla. Trooppiset eläinlajit ja kasvit elivät pohjoisella pallonpuoliskolla Kanadan pohjoisosissakin. Noista ajoista on hiilidioksipitoisuus laskenut miljoonien vuosien skaalassa vaihtelevasti ja niin on myös keskilämpötila. Jossain vaiheessa saavutettiin kulminaatiopiste ja etelänavalle ankuroitunut mannermassa merien ympäröimänä jäätyi kilometrien paksuiseen mannerjäähän ja sen jälkeen maapallo siirtyi jälleen kerran toistuvien jääkausien aikaan, jota myös nykyään elämme.

    Ymmärrän hyvin tiedostavien ihmisten huolen ympäristöstämme. Meitä ihmisiä on niin mahdottoman paljon ja vaikka suuri osa elää aivan minimissä, niin vaikutukset maapalloon ovat merkittävät. Ja ihmisten määrä lisääntyy koko ajan merkittävissä kansakunnissa. Italiassa Berlusconi ja muut mafisot on tehneet hyvää työtä, perusItalialaiset ei lisäänny kokonaispopulaationa, ne vähenee, samoin on monessa muussakin euroopan maassa Suomi mukaan lukien. Mutta koko maapallon ihmisporukka kasvaa. Tämä on yksi perustrendi, johon yksikään järjissään oleva politiikko tai muu vaikuttaja ei (Jyrki Kasvi?) tartu edes kymmenen metrin saitolla. Minäkin olen ihan yhtä aseeton ja tietysti omaa lähipiiriä lukuunottamatta vallaton. Jos hiilidioksi on yleensä ongelma, niin kyllä se on pieni ja ratkaistavissa oleva tähän meidän ihmisten lisääntymisviettiin verrattuna, kun huomioidaan kaikki maapallon kulttuuris-uskonnolliset olosuhteet.
    Mutta jos ihmisten energiankäytön hiilidioksimäärää halutaan kunnolla leikata, niin komppaan kyllä Kaitsua, ydinteknologia on huonosti hyödynnetty merkittävä resurssi. Monesta muusta asiasta olemme IPPC hengessä 97 prosenttisesti todennäköisesti erimieltä tieteellisellä pohjalla.
    Lämmintä kesää kaikille ja voimia vaikuttaa
    Olavi Saarinen

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s