Uusiutuvan energian kasvu Euroopassa on romahtanut!

Maailma noudattaa termodynamiikan lakeja: Ilmiöt tapahtuvat vähiten energiaa vaativalla tavalla, vesi valuu alamäkeen, ja lämpö siirtyy kuumasta kylmään, ei koskaan toisin päin. Sama pätee enimmäkseen myös taloudessa: Mahdottomat asiat eivät muutu mahdollisiksi poliittisilla päätöksillä, kannattamattomat asiat eivät muutu kannattaviksi syytämällä niihin rahaa, eikä fysiikan laeista voi äänestää.

Hiilen kulutus Saksassa on kasvanut neljä vuotta peräkkäin ja on nyt saavuttanut vuoden 2006 tason.

Hiilen kulutus Saksassa on kasvanut neljä vuotta peräkkäin ja on nyt saavuttanut vuoden 2006 tason. Kuvalinkki: Can Germany survive the Energiewende?

Uusiutuvan energian hypetys on alusta asti näyttänyt omituiselta. Vesivoima on ok, ja jossain määrin biomassa, mutta miten joku voi kuvitella, että tuulella ja auringolla voidaan korvata sekä fossiiliset polttoaineet että ydinenergia? Tai edes fossiiliset kokonaan, eikä vain osittain, sillä sehän onnistuu tietenkin, mutta ei ole riittävä toimenpide ilmastonmuutoksen torjuntaa ajatellen. Vai olenko käsittänyt tavoitteet jotenkin väärin? Paljonko se aurinkosähkö öiseen aikaan nyt maksoikaan?

PassiiviIdentiteetti on tutkinut numeroita.

Vuonna 2011 investointeja EU:ssa tehtiin alalle 115 miljardia dollaria, mutta viime vuonna enää 55 miljardia eli kyseessä on yli 50% romahdus.

Toden totta. Miksi tästä ei kirjoiteta lehdissä?

Uusiutuvien rakennusbuumi osoittautui kuplaksi, joka lässähti kurjistuvaan talouteen ja nouseviin kustannuksiin paljon ennen kuin mainitsemisen arvoisia päästövähennyksiä aikaansaatiin. Tämä oli asia, joka olisi ollut nähtävissä jo kuplaa puhallettaessa mikäli kiinnostusta kriittiseen ajatteluun olisi ollut.

No niin. Viimeistään nyt, jos eläisimme järki-olentojen planeetalla, näkisimme korjausliikkeen. Tämä ei toiminut, perhanan termodynamiikan lait eivät totelleetkaan poliitikkoja. Mitä seuraavaksi?

Kunnia sille kenelle se kuuluu, lukekaa juttu täältä:

PassiiviIdentiteetti: Puhtaan energian kilpajuoksu 2013

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s