Ville Niinistö oli väärässä

Puoli vuotta sitten Ville Niinistö sanoi:

Fennovoiman hanke kaatuu ennen kuin mitään poliittista harkintaa edes tarvitaan. Osakaspohja romahtaa seuraavan puolen vuoden kuluessa.

Ei kaatunut, eikä romahtanut. Niinistö oli väärässä.

Osakkaita on jäänyt pois, mutta mistään romahtamisesta ei voi puhua. Hanke on edelleen pystyssä, ja tuota pikaa myös poliittisessa harkinnassa.

Tämän, seuraavan, tai minkään muunkaan hallituksen pöydälle ei tule toista yksittäistä hanketta, jonka vaikutus Suomen CO2-päästöihin olisi lähimainkaan yhtä suuri kuin Fennovoimalla, tai millä tahansa ydinvoimahankkeella. Siksi on aina yhtä käsittämätöntä, että puolue, joka eniten ja äänekkäimmin päästövähennyksiä vaatii, samalla vastustaa vähennyshankkeista tehokkaimpia.

Toisin kuin uusiutuva energia, Fennovoima ei ole tunkemassa käsiään valtion taskuihin. Nyt tehtävälle investoinnille saataisiin tuottoa vähintään seuraavat 60 vuotta. Ydinvoimalan rakentaminen ei ole tekninen ongelma, koska niitä rakennetaan maailmalla koko ajan keskimääräisen rakentamisajan ollessa viitisen vuotta.

Jos Fennovoiman hanke johonkin kaatuu, niin poliittiseen kähmintään, ei mihinkään muuhun. Mm. Niinistön lietsoma poliittinen epävarmuus on omiaan saamaan sijoittajat varautuneeksi, mikä lienee Niinistön tarkoituskin.

Tällaisen politiikan tekijät eivät tunnu ymmärtävän kahta asiaa:

Fennovoiman osakkaat eivät ole aikeissa siirtää sijoituksiaan esim. tuulivoimaan, koska osakkaat haluavat sähköä silloin kun sitä tarvitsevat, eivät silloin kun säät sattuvat olemaan suosiollisia.

Energiantuotannon infrastruktuuri on raskasta, sidotut pääomat suuria. Melkein minkä tahansa hankkeen läpimenoaika ylittää reilusti vaalikauden pituuden. Koska historia osoittaa jokaisen hallituksen säätävän energiapolitiikan oman mielensä mukaiseksi, muodostuu toimintaympäristö pitkäjännitteiselle toiminnalle jokseenkin mahdottomaksi. Tämän todistavat mm. viime aikoina havaittu kivihiilen suosion kasvu. Biomassalle silloisen poliittisen ilmapiirin ja ohjauskeinojen perusteella rakennetut laitokset polttavat tänä päivänä mieluummin kivihiiltä, koska se on halvempaa.

Tällainen tempoilu politiikassa johtaa siihen, että kukaan ei uskalla tehdä suuria investointeja. Pelätään toimintaympäristön muuttuvan investoinneille epäsuotuisaksi ennen kuin ne ehditään edes rakentaa valmiiksi.

Kun lisäksi esim. biomassa oletetaan edelleen nolla-päästöiseksi, vaikka se ei sitä ole, pakka on juuri nyt tällä alueella niin sekaisin, että juuri mitään suuria muutoksia päästöjä vähentävään suuntaan ei ole odotettavissa.

Fennovoimalla näyttäisi myös olevan merkittävä vaikutus Pyhäjoen alueen kehitykselle.

Ydinvoima on maltilliselle sijoittajalle hyvä vaihtoehto. Sellaiselle, joka ei odota investoinnilleen tuottoa heti parin kvartaalin kuluttua, vaan malttaa odottaa vuosikymmenen päästäkseen nauttimaan vakaasta ja riskittömästä tuotosta seuraavan usean vuosikymmenen ajan. Poliittisella kähminnällä tämäkin mahdollisuus voidaan pilata. Kiitos Niinistö ja kumppanit!

  1. Ville Niinistö povaa nopeaa tuhoa Fennovoiman ydinvoimalahankkeelle
  2. Metsäenergia uhkaa loppua kokonaan 2-3 vuodessa – Hakkeen kilpailukyky romahtanut
  3. Kestäväksi määritelty metsäenergia ei täytä EU:n päästövaatimusta
  4. Fennovoiman kaatuminen tappaisi kiinnostuksen Pyhäjokeen
  5. Uusiutuvan energian tuet
  6. Olkiluoto ja kymmenen muuta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s