Fukushiman päästöt saavuttivat Yhdysvaltain länsirannikon

Ei ole kovin vaikea löytää ”tietoa” Fukushiman päästöistä. Otin tähän yhden ensimmäisenä vastaan tulleen jutun vuoden 2013 elokuulta. Otsikossa sanotaan, että Tyynen Valtameren kalaa ei voi enää syödä, ja jotain vielä pahempaa…

Juttu alkaa sanoilla:

Fukushiman on pakko olla yksi pahimmista ympäristökatastrofeista, mitä Tyynellä Valtamarellä on tapahtunut viime vuosikymmeninä.

Jutun yhteydessä on tämä video, jossa on tietokonemallilla tehty simulaatio radioaktiivisen veden leviämisestä Fukushimasta.

Videon vasemmassa yläkulmassa juoksee vuosiluku. Mallin mukaan päästöt saavuttavat Yhdysvaltain länsirannikon vuosien 2013 ja 2014 vaihteessa. Niin kävikin. Joten nyt koko länsirannikko on evakuoitava, koska se on saastunut. Vai onko?

Ei. Toinen uutinen mikä äskettäin sattui eteeni, kertoo seuraavaa:

Fukushimasta peräisin oleva radioaktiivisuus länsirannikon merivedessä on noin yksi Becquerel kuutiometrissä (Bq/m3) vettä, lähteenä pääasiassa Cesium-134. Viranomaisen asettama raja-arvo juomaveden Cesium-137:lle on 7400 Bq/m3, ja kaikille radionuklideille yhteensä lähes miljoona Bq/m3.

Käytän mielelläni grafiikkaa havainnollistamaan erilaisia mittasuhteita. Yhden suhteuttaminen miljoonaan on grafiikankin avulla mahdotonta, mutta voimme kuvitella, kuinka pitkä matka on yksi millimetri, ja kuinka pitkä on kilometri. Kilometrissä on miljoona millimetriä. Viranomaisen mukaan juomavedessä saa olla liki kilometrin verran radioaktiivisuutta ja nyt Fukushimasta on länsirannikolle saapunut yksi millimetri radioaktiivisuutta.

Yksi Becquerel on yksi radioaktiivinen hajoaminen sekunnissa. Ihmisruumiin radioaktiivisuus normaalisti on n. 8000 Bq. Normikokoisella, 75 kiloisella ihmisellä tämä tarkoittaa 107 Bq/kg, eli 107000 Bq/tonni. Tämä on yli satatuhatta kertaa enemmän kuin länsirannikolla havaittu Fukushiman radioaktiivisuus. Ihmisruumiin radioaktiivisuus on pääosin peräisin kaliumista ja hiilestä, joiden radioaktiivisia isotooppeja K-40 ja C-14 esiintyy luonnossa aivan ihmisen toiminnasta riippumatta.

On aivan päivänselvä asia, että Fukushimassa ei ole niin paljon radioaktiivisuutta, että se voisi mitenkään pilata kokonaista valtamerta. Ei, vaikka kaikki nyt voimalaitosalueelle varastoidut radioaktiiviset vedet laskettaisiin sellaisenaan mereen, mikä saattaisi lopulta ollakin paras tapa niiden hävittämiseen.

  1. Radioactive Fukushima Waters Arrive At West Coast Of America
  2. Fukushima Radiation: Your Days of Eating Pacific Ocean Fish Are Over, Or Worse… 
  3. THE RADIOACTIVITY OF THE NORMAL ADULT BODY
  4. Are Our Bodies Radioactive?
  5. Greenpeace: Fukushima Nuclear Crisis Update for October 19th to October 22nd, 2013
  6. Greenpeace: PÄIVITYS: Fukushiman onnettomuuden päästöt mereen huomattavasti luultua suuremmat 

One thought on “Fukushiman päästöt saavuttivat Yhdysvaltain länsirannikon

  1. STUK:
    ”Tämän vuoden tammikuun alussa kilometrin päässä laitoksesta merivedestä mitattiin cesium-137:ää suurimmillaan kolme becquerelia litrassa (Bq/l). 20 kilometrin etäisyydellä cesium-137:n pitoisuudet ovat olleet vuoden 2013 lopulla suurimmillaan 0,4 Bq/l ja 40 kilometrin etäisyydellä 0,15 Bq/l. Avoimella merellä yli sadan kilometrin päässä onnettomuuslaitoksesta Cesium-137:ää on havaittu enimmillään noin 0,003 Bq/l.

    Cesium-137:n pitoisuudet Tyynen valtameren merivedessä ennen Fukushiman onnettomuutta olivat noin 0,002 Bq/l. Merialueiden monitorointia on entisestään lisätty marraskuusta 2013 lähtien. Vertailun vuoksi Itämeren merivedestä mitattu cesium-137:n pitoisuus on nykyään korkeimmillaan 0,04 Bq/l.” [1]

    [1]
    http://www.stuk.fi/ajankohtaista/tiedotteet/fi_FI/news_879/

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s