”Vaihtoehtohoidot” määritellään virallisesti huuhaaksi?

Tiistaina 14.4.2008 uutisoitiin sosiaali- ja terveysviraston työryhmän ehdottaneen lakisääteisiä rajoituksia vaihtoehtohoitojen soveltamisessa potilaille, jotka eivät itse pysty päättämään hoidosta. Vaihtoehtohoitojen tarjoaminen mielenterveyspotilaille ja kehitysvammaisille kiellettäisiin kokonaan, ja raskaana olevia, elinsiirron saaneita, syöpää ja diabetesta sairastaville vaihtoehtohoitoja saisi antaa vain yhteistyönä lääkärin kanssa.

Erittäin hyvä uutinen. Toteutuessaan laki olisi varsinainen riemuvoitto paitsi lääketieteelle myös järjenkäytölle. Vaihtoehtohoitojen ongelmana on, että niiden tehoa ei yleensä ole pystytty osoittamaan lääketieteen edellyttämällä tavalla. Suomeksi sanottuna, ne eivät tehoa, niillä ei ole lääketieteellistä vaikutusta. Plasebovaikutus niillä voi toki olla, mutta esim. parantumattoman syövän vaihtoehtohoidoksi voidaan tarjota halpoja hivenainevalmisteita kalliiseen hintaan. Tai onnistuisiko kirurgin veitsen korvaaminen erilaisten kivien voimalla, joista todistetusti hoitojen antajillakaan ei ole mitään käsitystä. He eivät pysty sokkona tunnistamaan eri kiviä toisistaan. Luulisi harjaantuneen mielen helposti erottavan eri kivilajien värähtelytasot toisistaan. Niihinhän koko ”hoito” perustuu?

Toivonsa menettäneen potilaan tarttuessa tyhjiin lupauksiin, täyttyvät myös huijauksen ja petoksen tunnusmerkit. On siis aikakin, että tällainen toiminta laitetaan kuriin ja järjestykseen. Jos joku sitten tietoisesti haluaa tulla huijatuksi, niin siitä vaan.

Miksi tämä aihe on ilmastoblogissa? No siksi, että meillä näyttää olevan myös ilmastokysymyksessä tiede vastaan pseudotiede. Vaikeiden ja hankalaselkoisten vertaisarvioitujen tutkimusten ja käsittämättömien matemaattisten kaavojen avulla ilmaston toimintaa selittävä tiede, ja sitten vaihtoehtoinen lähestymistapa, jossa vankka usko esimerkiksi Auringon kaikkivoipaisuuteen ja ihmisen päästöjen mitättömyyteen antaa uskoa tulevaan, tosin tyhjien lupausten muodossa. Sopivasti tarjoiltuna se voi kuitenkin näyttää ihan varteenotettavalta vaihtoehdolta, kuten vaihtoehtohoidotkin. Ja mikäs sen mukavampaa kuin uskoa, että ei tässä mitään hätää ole. Hankalaselkoinen ja keskenään kiistelevä tiede on nyt vaan seonnut sukkiinsa ja tulee kyllä kohta järkiinsä, kunhan oikein kovasti uskomme, että se on väärässä. Sitä paitsi lämpeneminenhän loppui jo kymmenen vuotta sitten.

Huono ympäristö- ja ilmastopolitiikka on toinen vaihtoehtohoito tilanteessa, jossa ilmeisesti vain kirurgin veitsi radikaaleine leikkauksineen voisi tarjota vaikuttavaa hoitoa tilanteeseen, jonka diagnoosiakaan tämä vaihtoehtoporukka ei ole vielä ymmärtänyt. Miksi puoskarit saavat mellastaa ilmaston hoidossa, jos ne ihmislääkäreinä kielletään?

Suurten massojen “ilmastoskeptismi” on täysin rinnastettavissa näihin edellä mainittuihin vaihtoehtohoitoihin. Tiede ja ilmastoskeptikot ovat toisiinsa nähden kuin tähtitiede ja astrologia. Käsittääkseni jälkimmäistäkin koskee jonkinlainen velvollisuus kertoa “ennusteiden” todenperäisyyden olevan oikeasti vähän niin ja näin, arvauksen luokkaa.

Voisiko siis vaihtoehtohoitoja rajoittavan lain säätää samalla kertaa koskemaan kaikkea muutakin totuutena tarjottavaa huuhaata?

 

21 ajatusta artikkelista “”Vaihtoehtohoidot” määritellään virallisesti huuhaaksi?

  1. PIKAGALLUP:

    Vihreistä ja kannattajistaan on kuinka monta prosenttia:

    – Kommunisteja ?
    – Huumeiden käyttäjiä ?
    – Homoja ?

    (Kaikki alle 50% tulokset hylätään epäuskottavina)

    Tykkää

  2. Mainiosti vaihtoehtohoidoista ja vähän muustakin huuhaasta kirjoittaa Hannu Lauerma kirjassa Huijaus: rohkaisua, johdattelua, psykoterroria. Suosittelen. En tykkää ihan kaikista kirjan painotuksista ja olen Lauerman (tai ainakin hänen tekstiensä) kanssa hieman eri linjoilla esimerkiksi tasa-arvoa ja väkivallan sukupuolituneisuutta koskevissa kysymyksissä, mutta kaiken kaikkiaan kelpo luettavaa. Lauerman huijarikuvauksista tuli usein saumattomasti mieleen ilmasto”skeptikot”, mutta ei nälvivässä mielessä: psykiatri Lauerma valottaa huijariuden ja harhaisuuden mekanismeja humaanisti ja ymmärtävästi.

    Tykkää

  3. Eikö ilmastoskeptikoiden puheoikeuden rajoittaminen ole sananvapauden rajoittamista?
    Kyllä ilmastotietieteilijöiden pitää kestää kritiikkinsä. Myös siinä tapauksessa, että se on huonoa tai vääriin tai jopa ilkeää. Tai tulee ihan vääriltä tahoilta!

    Ilmastotieteilijöiden pitää kertoa asiansa uskottavammin. Ei ilmastojargonia, vaan selkeää faktoihin perustuvaa selkokielistä ja todennettavissa olevaa tietoa. Nyt kuuluu pääasiassa maailmanlopun varoituksia, joiden uskottavuus on mennyt jo vuosisatoja sitten.

    Jos ilmastonmuutosteoriaa kritisoivat julkaisut, puheet ja mielipiteen ilmaisut jotenkin tehtäisiin laittomaksi, ei enää voida puhua demokratiasta ainakaan siinä mielessä mitä länsimaissa demokratialla tarkoitetaan. Koko ehdotus jonkinlaisesta rajoituksesta lisää ilmastoskeptikoita tai ainkin antaa heille (meille?) lisää perusteita kritiikilleen.

    Sairauden ja terveyden hoito sekä siihen käytettävät menetelmät ovat eri asia. Kuten nyt vaihtoehtohoitoja koskevan lain valmistelukin. Laki tähtää toiminnan säätelyyn siten, ettei sairaita ihmisiä höynäytettäisi käyttämään hoitoja, joilla ei ole tehoa. Lääkäreistä, lääketieteestä, hoitomenetelmistä ja hoitajista voi edelleen olla montaa mieltä ja niitä saa myös kritisoida aiheesta ja aiheetta.

    Tykkää

  4. Ihan pihalla:
    Vastaan vähän myöhemmin.

    Paula:
    En ole lukenut, mutta ehkä pitäisi. Sehän on päivänselvää, että on ihmisiä, joille nämä kaikki humpuukit ovat totisinta totta, niin potilas- kuin hoitajapuolellakin. Sama pätee tietysti ilmastoskeptismiin.

    Timo:

    Laki tähtää toiminnan säätelyyn siten, ettei sairaita ihmisiä höynäytettäisi käyttämään hoitoja, joilla ei ole tehoa.

    Miksi ilmastoasioissa sitten pitäisi saada höynäyttää, mutta ei terveydenhoidossa? En nyt kritisoi tieteellistä skeptismiä, vaan tätä arkipäiväistä “eheeihän se nyt noin ole” -”skeptismiä”.

    Tykkää

  5. Mielipiteen ja omien näkemysten ilmaisu ei ole höynäyttämistä. Eihän poliittisia palopuheita ja julistuksiakaan ole kielletty, vaikka niillä vaikuttamaan pyritäänkin. Vastaan saa ja pitääkin väittää. Se pitää julistajan varuillaan.

    Kritisointisi on tietenkin ihan ok ja tervettä sinänsä. Enkä tosiaan itse ole noita “eheeihän se nyt noin ole”-”skeptikkoja”. Vaikka olinkin aikoinaan Skepsiksen jäsen.

    Jos näitä “eheeihän..” miehiä aletaan lakien avulla suitsimaan ollaan hyvin kyseenalaisella tiellä. Näin, vaikka aiheena onkin ilmastonmuutos.

    Tykkää

  6. Heh.. ilmastousko se vasta uskomushoito onkin ja
    vihreät varsinaisia noitatohtoreita 😉 !

    Vastaus: Kiitos Tanskanen. Paljasta vaan loputkin amerikanproxysi, niin saadaan ne kaikki kiinni.

    Tykkää

  7. Kysymys on kieltämättä hankala. Missä kulkee raja mielipiteen ilmaisun ja tahallisen harhaanjohtamisen välillä? Verrataanpa tupakkaan. Oliko tupakkateollisuuden dis-informaatio tupakan vaarattomuudesta mielestäsi hyväksyttävää?

    Minäkin olin joskus Skepsiksen jäsen. Ideanahan oli kyseenalaistaa kaikki sellainen huuhaa, jota ei voida tieteellisesti osoittaa todelliseksi. Sellaista kuuluukin kyseenalaistaa. Nyt kuitenkin ilmastoskeptismi on kääntynyt täysin päälaelleen, ja hyökkää nyt tiedettä vastaan syöttäen huuhaata tilalle. En ymmärrä. En minä selainen skeptikko koskaan ole ollut. Skeptikko olen yhä edelleenkin, mutta en nyt tiedettä ala noin fundamentaalisesti kyseenalaistamaan.

    Tykkää

  8. Se ero tässä asiassa on uskomushoitojen ja ilmastoskeptisismin välillä, että ensimmäistä pyritään rajoittamaan lähinnä vain niiltä, jotka eivät pysty antamaan itsenäistä suostumusta hoitoon. Eli suojellaan mielisairaita ym. holhouksen alaisia henkilöitä.

    Ilmastoskeptisismi kai nyt pääasiassa on suunnattu ihan täysjärkisille ihmisille, vaikkei se aina täysjärkiseltä kuulostakaan. Siksi skeptikkojen suiden tukkiminen ei oikein käy yhteen sananvapauden kanssa.

    Vastaava lainsäädäntöehdotus olisi, että sairaille ja holhottaville saisi kertoa vain valtavirtatieteen mukaisia ilmastoväittämiä. Tuollaisessa ei olisi yhtään mitään järkeä.

    Eli pitää vain yrittää kestää se kritiikki ja joko vastata siihen tai sivuuttaa se.

    Tykkää

  9. “Eikö ilmastoskeptikoiden puheoikeuden rajoittaminen ole sananvapauden rajoittamista?”

    Kyllä kai olisi, jos ilmasto”skeptikoiden” oikeutta esittää mielipiteensä tosiaan rajoitettaisiin kaikilla areenoilla. Eihän näin voida tehdä, eikä tehdäkään. Omassa blogissaan tosin kukin voi päättää itse, minkälaisille kommenteille ja kommentoijille haluaa antaa tilaa. Jos minun blogiini tulisi samanlaisia häirikköviestejä kuin tähän blogiin, poistaisin ne välittömästi, sillä en haluaisi antaa edes palstatilaa tietynlaisille väitteille. Tässä ei ole olennaista se, mikä on väitteen sisältö sinänsä (eli eri mieltä saa kyllä olla) vaan argumenttien taso, käytetty lähdekritiikki jne. Jos levittää tahallaan disinformaatiota ja käyttäytyy loukkaavasti, ei voi syyttää toisia siitä, etteivät he halua antautua pidempään keskusteluun.

    “Kyllä ilmastotietieteilijöiden pitää kestää kritiikkinsä. Myös siinä tapauksessa, että se on huonoa tai vääriin tai jopa ilkeää. Tai tulee ihan vääriltä tahoilta!”

    Kyllä ilmastotieteilijät “kestävät” kritiikkiä, tai siis julkinen kritiikki on eräs kaiken vakavasti otettavan tieteen kulmakivistä. Jokaisen alan lehdissä julkaisevan ja konferensseissa esiintyvän tutkijan ajatukset ja tulokset ovat alttiina julkiselle kritiikille koko ajan. Ilmaston tutkimuksen alalla on myös monia sellaisia kysymyksiä, joista ollaan eri mieltä ja kiistelläänkin. Tällaista kritiikkiä vastaanotetaan tieteellisilla areenoilla ja siihen voidaan vastata sikäli kun on tuloksia ja hyviä ideoita omaa kantaa tukemaan. Tähän ajatustenvaihtoon voi osallistua periaatteessa kuka hyvänsä, mutta käytännössä osallistujan tulee hallita tiedemaailman pelisäännöt, eli olla itsekin jotenkin osallisena alan tutkimuksessa.

    Ymmärtääkseni ja tietääkseni on niin, että vaikka monista asioista vielä vallitsisikin epäselvyys, niin nykyisen ihmisen vauhdittaman ilmastonmuutoksen olemuksesta sinänsä ei enää kiistellä. Eli tiedemaailmassa ei oikeastaan enää käydä keskustelua siitä, lämpeneekö ilmasto parhaillaan ja ovatko ihmisen kasvihuonepäästöt vaikuttaneet tähän lämpenemiseen, sillä tämä asia on ns. jo ratkennut. Keskustelua asiasta on käyty aiemmin ja se on ollut rakentavaa ja tieteellisen käytännön mukaista. Nykyinen “keskustelu” tästä kysymyksestä ei ole enää tieteellistä.

    Toki jos tulee uusia tuloksia, jotka viittaavat nykyisten käsitysten olevan vääriä, niin sitten asia otetaan uudelleen käsittelyyn. Tieteessähän (matematiikkaa lukuunottamatta) mitään ei voida todistaa maailman tappiin saakka, vaan jokainen teoria seisoo tai kaatuu sen mukana, mitä havainnot maailmasta kertovat.

    Tykkää

  10. Näytön puute ei ole sama asia kuin tehottomuus. Suosittelen tutustumista terveys- ja ravintoblogissani olevaan kirjoitukseeni asiasta (klikkaa nimeäni).

    Jokainen aikakausi on sokea omille valltseville paradigmoilleen. Niiden historiallista ehdollisuutta ei nähdä. Lääketiede, sellaisena kuin nykyään sen tunnemme, on yksi tällaisista aikamme paradigmoista.

    Tykkää

  11. Juhana Harju: “Näytön puute ei ole sama asia kuin tehottomuus.”

    Ei tietenkään. Näytön puute kertoo aina näytön puuttumisesta ei itse ilmiön tai asian tilasta.

    Jos näyttö jää perusteellisten tutkimustenkin jälkeen puuttumaan, voidaan jo ainakin vihjata, että eipä taida homma toimia. Luonnonlait taitavat olla paradigmoista riippumattomia. Mutta ravintosuositukset muuttuvat koko ajan ja riippuvat suosittelijasta.

    Mielenkiintoinen blogi sinulla. Pitänee tutustua tarkemmin paremmalla ajalla. Kolesterolista lääkäri jo varoitteli. q;-)

    Mihin kirjoitukseesi viittaat?

    Tykkää

  12. Heitä homo voltti.

    Jaska

    Vastaus: Tanskanen tällä kertaa mobiilisti, mokkulalla tai kännykällä. Se mies ei sitten vähällä usko. Ovatko kaikki “skeptikot” yhtä idiootteja?

    Tykkää

  13. Luontais-, huuhaa-, vaihtoehto- jnpp-hoitojen kritiikki ja terve valvonta on varmasti tarpeen.
    Parhaiten asiallisen terveystiedon ja hoidon mahdollisuuksia voisi varmaan parantaa tekemällä ns. virallisesta lääketieteestä hiukan uskottavampaa.
    Siinähän keskeisiä toimijoita ovat mm. lääketeollisuus sekä muutamat muut intressiryhmät, joitten tärkein motiivi on taloudellisen tuloksen tekeminen.
    Tästä on seurannut paljon turhaa lääkitsemistä yms.
    Toisaalta varsinkin julkinen terveydenhoitojärjestelmä näyttää olevan melkoisessa kriisissä monin tavoin.
    Ihminen ehkä tuntee tervehtyvänsä paremmin maksamalla 65 euroa homeopaatille tunnin keskustelusta kuin terveyskeskuslääkärille minuutista ja lähetteestä turhaan verikokeeseen.

    Tykkää

  14. Ihminen ehkä tuntee tervehtyvänsä paremmin maksamalla 65 euroa homeopaatille tunnin keskustelusta kuin terveyskeskuslääkärille minuutista ja lähetteestä turhaan verikokeeseen.

    Varmasti joskus myös näin. Joskin uskon, että silloin “potilas” ei ole alunperinkään ollut lääkärin, vaan kuuntelevan ja välittävän ihmisen kohtaamisen tarpeessa. Hyvä ystävä puuttuu, ja se korvattiin homeopaatilla, joka sai tuntemaan, että “potilaasta” välitetään ja hänet otetaan vakavasti. Ei ihme, jos ei länsimainen koululääketiede löytänyt mitään fyysistä vikaa.

    Tykkää

  15. Vaikka tässä puhutaan vaihtoehtohoidoista….

    Ilmastoasioista puhutaan edelleen vaikeasti ymmärrettävällä asiantuntijakielellä. Ei siis taviksen ymmärtämällä ilmaisulla. Liika tieteellisyys kuulostaa “tieteelliseltä” ja maallikon mielestä tieteilijöiden erilaiset tulkinnat asiasta kertovat asiantuntemattomuudesta.

    Eli jos haluaa olla vakuuttava kansan mielestä, pitää ilmaista itsensä kansan ymmärtämällä kielellä. Ilman filosofointia, ilman syyttelylä ja ilman älyllistä latistamista. Latistamisella tarkoitan tyyliä, jossa taviksen ilmastoepäily kuitataan hymähdyksellä tai juntiksi leimaamalla. Sivistyssanoja säästämättä.

    Vaihtoehtohoitajat puhuvat kansan ymmärtämällä kielellä. Ehkä heitä sen takia myös kuunnellaan.

    Ilmastopuhe on alkanut kuulostaa liturgialta.

    Tykkää

  16. Selvyyden vuoksi kerrottakoon, että en ole koskaan elämässäni käyttänyt sen paremmin homeopaatin kuin muittenkaan vaihtoehtohoitojen harjoittajien palveluita.
    Kokemukset tämän tieteellisesti perustellun virallisen lääketieteen toimijoista alkavan vain olla niin tuskastuttavia, että olen varsinkin viimeaikaisessa alan keskustelussa alkanut kummasti sympata näitä huuhaan edustajiksi sanottuja.
    Käyn melko harvoin lääkärissä, mutta vielä harvemmin sinne haluan mennä, jos omalääkäri pitää ilmoittamani selkäkivun ensimmäisenä tutkimustapana passitusta verikokeeseen, jossa selvitetään veren B12-vitamiinipitoisuus. Kaikissa muissa vaivoissa hän katsoo asiakseen hoitaa vaivaa lyhyellä esitelmällä tupakanpolton vaaroista.

    Jos hän olisi ammatissaan ainoa, en valittaisi, mutta kun kokemukset ovat melkein kaikki samansuuntaisia. No urologille voi aina asiansa kesken kystoskopian kertoa, koska se kestää muutaman minuutin eikä puhumisen lisäksi muuta tekemistä ole noitten minuuttien aikana ole 🙂 .

    Eli näkemykseni mukaan hoitotulos on tärkeämpi kuin hoitoa tarjoavan tieteellinen status. Ainakin potilaan kannalta.

    Tykkää

  17. Eikö tää blogi ookin vähän tylsä ?

    Vastaus: Kyllä, uskottava on. Ilmastotutkimukseen “kriittisesti” suhtautuvat ovat kajahtaneita. Menikö myöhään eilen Tiede-foorumilla?

    Tykkää

  18. Painavaa asiaa T. Sipilällä. Mutta epäpätevä lääkäri ei silti tee huuhaa-hoidosta pätevämpää kuin se on.

    “Vaihtoehtohoidoista” löytyy kyllä monia hyviäkin vaihtoehtoja. Kiropraktiikka, osteopatia ja vyöhyketarapia, joista on apua selkävaivoihin ja muihin kiputiloihin sekä viimeksi mainutusta ainakin koliikkiin. Akupunktio ja akupistehieronta tunnetusti toimivat, vaikka koululääketiede ei täysin ymmärräkään, miten ne toimivat.

    Selkeät huuhaa-hoidot ovat ihan erikseen. Jos niistä kokee saavansa avun, ei ehkä ole ollutkaan kovin sairas. En mitenkään usko, että aromaterapia tai aurahieronta voisivat auttaa esim. tulehtuneeseen umpisuoleen.

    Lääkäripula on tunnettu tosiasia. Sitten on ilmeisesti vielä pätevien lääkärien pula erikseen. Suurten ikäluokkien ikääntymisen myötä huoltosuhde muuttu entistä vinoutuneemaksi, jolloin kuvailemasi kaltaisia tilanteita taatusti tulee olemaan enemmän kuin aikaisemmin. Valitettavasti.

    Tykkää

  19. Mihinkähän täältä hävisivät vielä eilen näkyneet kommentit?

    Vastaus: Nyt on käynyt todella harmillinen näppihäiriö allekirjoittanella. Postin joitakin roskaviestejä kännykän selaimella, ja olen näköjään painanut väärää nappia. Ei ollut todellakaan tarkoitus. Ei tule toistumaan.

    Kommentit ovat kyllä kaikki tallella toisaalla, yritän palauttaa ne tänne myöhemmin tänään.

    Edit 22.4.2009 20.13 – kommentit palautettu.

    Tykkää

Jätä kommentti