Obama nimitti lisää tieteen edustajia hallintoon

Obama vahvistaa yhä tieteen edustusta Yhdysvaltain seuraavalle hallituskaudelle. Obama on nimittänyt energia- ja ilmastoasioihin erikoistuneen fyysikon John Holdrenin neuvonantajakseen sekä meribiologi Jane Lubchencon   NOAA:n  johtajaksi. Lisäksi työministeriksi on tulossa Hilda Solis, jonka tavoitteena on mm. ”vihreiden” työpaikkojen luominen.

Tällä videolla Obama kertoo tavoitteistaan perustaa tärkeät päätökset ja linjanvedot nimenomaan tieteellisen näkemyksen varaan. Hän sanoo, että tieteellä on selviämisemme avaimet käsissään.

Tammikuussa virkakautensa aloittava USA:n presidentti ja hallitus ovat liittovaltion ensimmäiset, joiden asialistalla energia- ja ilmasto-ongelman ratkaiseminen ovat aivan kärkipäässä. Tämä tahtotila näkyy sekä Obaman puheessa että hänen ministeri-, johtaja- ja neuvonantajavalinnoissaan. Ero väistyvän Bushin hallintoon on aivan käsittämättömän suuri, kuin yöllä ja päivällä. Bush ilmoitti aikanaan, ettei aio allekirjoittaa Kioton sopimusta, koska siitä voisi olla taloudellista haittaa Yhdysvalloille. Obamalla ilmastokysymys oli yhtenä vaaliteemana, ja hän on jo nyt lunastanut lupauksen. Hän on selkeästi osoittanut ymmärtävänsä, että panokset tässä pelissä ovat aivan liian suuret, jotta häviämisen mahdollisuus voitaisi sallia. Tästä Bushin hallinto on ollut pihalla koko kahdeksan vuoden ajan. Obamalla ei tule olemaan helppoa, koska suuret muutokset kohtaavat aina suurta vastustusta. Muutos joka tapauksessa alkaa tammikuussa.

Sekä EU:n äskettäin hyväksytty ilmastopaketti, että YK:n Puolassa pidetyn ilmastokokouksen tulokset näyttävät aika vaisuilta USA:n vahvaan tahtotilaan verrattuna. EU:n kaltaisella valtioliitolla ei ole, eikä ilmeisesti voikaan olla niin vahvaa johtoa kuin liittovaltiolla. Vahvaa johtoa tarvitaan nopeiden, ja erityisesti vaikeiden päätösten tekemiseksi. 

Suuri kysymysmerkki on edelleen Kiina, jonka CO2-päästöt ovat jo ylittämässä USA:n päästöt. Sanotaan, että ilmastonsuojelusta ei tule mitään, ellei Kiina sitoudu muutoksiin. Kiinassa tehdään ilmastotutkimusta, kaiken muun ohella. Siellä tiedetään aivan samat asia kuin lännessäkin. Siellä tiedetään myös, että Kiinan omat alueet tulevat kärsimään ilmastonmuutoksesta hyvin paljon. Kiina voi yllättää. Sen poliittinen, keskusjohtoinen järjestelmä mahdollistaa suurten muutosten tekemisen hyvin nopeasti. Kun Kiina huomaa muutoksen suunnat USA:ssa, voi Kiinan sitoutuminen ilmastonmuutoksen torjuntaan olla lähempänä kuin koskaan. USA:n tulevalla kiinalaistaustaisella energiaministerillä, Steven Chulla tullee olemaan jonkinlainen rooli ilmastoyhteistyön aloittamisessa Kiinan kanssa. Ehkä suurikin rooli.

Luotan nyt siihen, että USA tulee lähiaikoina ottamaan vahvan johtoaseman maailmassa Ilmastonmuutoksen torjunnassa. Kiina tulee mukaan, ehkä omien ehtojensa kanssa, mutta yhtä voimakkaalla tahtotilalla kuin USA. EU joutuu tämän seurauksena lisäämään vähennystavoitteitaan ainakin 30 %:iin, mahdollisesti ylikin, koska oikeasti tarvittavat päästövähennykset ovat suurempia kuin tähän asti on edes suunniteltu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s